maanantai 11. joulukuuta 2017

Pakkasta ja pulleita patjoja

Yöllä mittari putosi pakkasen puolelle ja aamulla auto oli umpijäässä. Ei täällä etelärannikolla sentään lunta ollut, mutta kylmä kylläkin.

Villasukkatehtaassani olisi juuri nyt kiire, kun pitää saada vielä monta paria valmiiksi ennen joulua. Onneksi osa on lasten sukkia, joten ne neuloo nopeasti. Suorastaan yllätyin, että ei se kantapää olekkaan niin vaikea kuin mitä aluksi luulin. Eli kaikki vaan sukkia neulomaan, sehän on vähän niin kuin meidän suomalaisnaisten kansallisvelvollisuus. 

Vaan enpä ole ehtinyt "tehtaalla" pahemmin pakertaa. Viikonloppu meni, perjantai-illan työpaikan joulujuhlaa lukuunottamatta, romuja roudatessa. Pistäkääpä kohdallenne: sellaisia parisängyn paksuja ja taipumattomia patjoja raahasimme pahimmillaan neljät portaat alas.
Ja sitten oli vielä sänkyjä, vanhoja televisiota ja vaikka mitä muuta. 

On se vaan kumma mitä ihmiset säilyttävät. Yhdessä huoneessa oli kasapäin tyhjiä kenkä ja muitakin laatiokoita sekä paperipusseja.Ilmeisesti osa asukkaista oli ollut kiinalaisia, sillä keitiön kaapit pitivät sisällään mitä mielenkiintoisempia pusseja ja purnukoita, joiden sisältö näytti no, aika kiinalaiselta. 

Kun sunnuntai-iltana vihdoin palasin, viikon ruokaostosen kera kotiin, pistin Netflixiltä toisen kauden Crownin eli Kruunun pyörimään ja katsoin yhteenkyytiin kolme jaksoa. Onko teille tuttu? Aivan mahtava sarja kuningatar Elisabethistä ja samalla tietysti kertaus naapurin kruunupäiden historiaan. Suosittelen. Siinä sukkakin valmistuu ihan itsestään, kun on hyvää katsottavaa.

Tänä iltana on pakko kirjoittaa joulukortit ja toivottavasti ehdin paketoimaan muutaman lahjankin. Lahjoja ostamme tänä vuonna vain vähän.Vaatteita kaikki haluamme, mutta menemme sitten alennusmyynteihin joulun jälkeen. Vuosi vuodelta lahjojen tärkeys jouluna vaan vähenee. Niinhän se on, että harva meistä mitään iha oikeasti tarvitsee!

Tälläisiä mietteitä kylmänä maanantaina. Mukavaa viikonalkua teillekkin.



keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Kiitos äiti ja isä

Viime kerralla palatessani Suomesta, matkalaukussani oli vanha suklaarasia. Tiesin kyllä mitä se sisältää, mutta en ole paluuni jälkeen ehtinyt käydä läpi sen sisältöä. Itsenäisyyspäivän aatona, kaiken kiireen keskellä, istahdin hetkeksi aloilleni ja silloin muistin suklaarasian. Kävin hakemassa sen yläkerran komerosta.

Avasin rasian ja sisällön nähdessäni kiireet unohtuivat. Suklaarasian sisällä oli äitini ja isäni nuoruutta sekä  Suomen historiaa. Siellä muutamien arvomerkkien seassa oli isäni tuntolevy ja sotilaspassi. Olin tuntolevyn käteeni ja silittelin hetken sen epätasaista pintaa. Lähes tulkoon viisi vuotta se riippui nuoren isäni kaulassa. Hän oli ihan vain tavallinen, hiljainen rivisotilas pioneeripatalionassa ja meni sinne, minne käskettiin. Hän kärsi kylmästä, pelkäsi, oli varmasti väsynyt ja ikävissään, välillä kyllästynyt ja nälkäinen. Joutui näkemään ja kokemaan asioita, joita me näemme ja koemme vain elokuvissa.

Varmasti ne vuodet rintamalla jättivät isään jälkensä, mutta ei niin, että hän olisi alkanut juomaan, herännyt yöllä huutaen painajaisiin tai ollut jatkuvasti hermot kireällä. Isä oli luonteeltaa sellainen vähän hiljainen, rehellinen ja tasainen mies, joka luki paljon ja seurasi tarkasti aikaansa. Luulen, että hänellä oli myös hyvä stressinsietokyky, sillä vaikka työmaalla olisi ollut mitä tahansa ongelmia, ei hän niitä kotiin tuonut mukanaan.

Tässä rasiassa ainoastaan yksi merkki kertoo siitä, että äitini perhe joutui jättämään kotinsa Kannaksen Karjalassa ja lähtemään evakkoon. Äiti itse toimi ensin lottana ja aloitti sitten opiskelun diagonissaksi, ja häntä kierrätettiin harjoittelemassa eri sairaaloissa ja osastoilla sodan aikana. Hän nukutti potilaita eetterillä, vetäisi olkapäät paikoilleen, luovutti verta, koska siitä oli huutava pula... Äiti oli sellainen reipas ja neuvokas karjalaistyttö, joka meni ja teki eikä herroja pelännyt.

Ainokaisten kenkien pohjassa oli reikä, työpukuja oli se yksi ja ainoa ja illalla mahassa kurni nälkä. Nuori lotta oli välillä vankileirillä muonittamassa suomalaisia sotilaita. Ruokaa oli vähän ja se vähänkin surkeaa. Hän kertoi mm. venäläisestä vankista, joka oli aikaisemmin ollut trapetsitanssija sirkuksessa. Kysyin äidiltä pelkäsikö  hän vankeja. Ei kuulemma pelännyt. Yhteistä kieltä ei tietysti ollut, mutta pakostakin vangit oppivat muutaman sanan suomea ja lotta venäjää. Vangit suhtautuvat äitiin hyvin ja edelleen hän miettii mitä heille myöhemmin tapahtui.

Jäin miettimään sitä, että miten vanhempani henkisesti kestivät tuon kaiken. Uskonnon asemaa ei pidä vähätellä, ja minusta on hienoa, että kirkko on nykyisinkin osa itsenäisyyspäivän ohjelmaa. Vaikeina ja toivottomina hetkinä pyydettiin apua ylhäältä.

Olen täällä vähän haikein mielin seurannut juhlallisuuksia Suomessa. Itsenäisyys on hieno ja arvokas asia,  ja niin sitä on myös juhlittu. Tuntuu, että lähes kaikki suomalaiset, asuvatpa he missä tahansa, halusivat jollain tavalla juhlia 100 vuotiaista Suomea.

Minusta on hienoa, että suomalaiset arvostavat kotimaataan ja ovat kiitollisia niille, jotka ovat tehneet suuria uhrauksia, että meillä on tänään itsenäinen kotimaa. Sitä toista vaihtoehtoa on parempi olla edes ajattelematta.

Alkaa olla jo myöhä. Pistän suklaarasian kannen kiinni. Pääsin hetkeksi lähelle siloposkista isääni ja 17 vuotista äitiäni. Olen niin ylpeä vanhemmista ja kotimaastani!

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa teille kaikille!






maanantai 4. joulukuuta 2017

Netissä ei notkuta

Tästä viikosta on tulossa niin kiireinen, että netissä enkä blogissa ehdi pahemmin notkua. Olisi ihan omissa tekemissisäkin ja menoissa tarpeeksi, ja sitten meidän miehet ovat myös hyviä keksimään minulle "pientä" puuhaa. Olisin jo eilen päässyt hanslankariksi niiden talonkunnostusprojektiin, mutta kieltäydyin kunniasta. Edellisiltaiset itsenäisyypäiväjuhlat venyivät niin myöhään, että olin vielä iltapäivälläkin ihan sippi. 

No, tänä iltana lupauduin tyhjentämään keittön kaappeja ja käymään läpi astioita. Vuoden kestäneet talokaupat tulivat vihdoinkin päätökseen ja perjantai-iltana kello 18.00 asianajaja soitti, että avaimen voisi tulla nyt hakemaan. Täällä asuntokaupat vaativat aina asianajajan, joka saa "papereiden pyörittämistä, niiden panttaamisesta ja siitä, että ei koskaan vastaa soittopyyntöihin tai sähköposteihin" mukavan korvauksen. Sitten jos ollaan ostamassa kuolin- tai konkurssipesää, niin saa varautua vielä normaalia pidempään ja hermojakoettelevampaan prosessiin, joka kestää ja kestää ja kestää...Irlannissa on myös asuntokauppoihin liittyviä lakeja, jotka paperilla näyttävät oikein hyviltä, mutta eivät käytännössä toimi...

Kaikki talon vanhat romut tulivat kaupanpäällisinä ja voin kertoa, niitä riittää. Me emme ole muuttamassa mihinkään, vaan tästä tulee vanhemman pojan projekti, isän avustamana tietysti. Remppaa tehdään vähitellen ja rajallisella budjetilla. Ensimmäiseksi vanha keittiö pitää repiä irti, joten minäkin "pääsen" hommiin.

Paljon mielummin tekisin raksalla päivän hommia (siis niitä kevyempiä), kuin istuisin tylsässä toimistossa. Toimistotyö alkaa käydä vuosi vuodelta puuduttavammaksi, eikä se juurikaan anna mitään. Mielummin näen omien käsieni työn tuloksen. No, tänä iltana pääsen vielä lempipuuhaani, eli valitsemaan eteisen seinään sopivan maalin. Seinän alaosassa on paneli, jota ei revitä pois, eli se pitää ottaa huomioon, kuten myös se, että eteinen on todella pimeä.    
Tämä sama poika oli lauantaina Belfastissa pelaamassa maahockeytä ja sai mailasta naamaansa. Kävi eilen ensiavussa nenäänsä näyttämässä, joka saattaa olla murtunut. Huonosti englantia puhunut lääkäri oli sanonut, että mene maanantaina omalle lääkärillesi ja pyydä lähete röntgeniin. Tai niin hän ainakin luuli ymmärtäneensä. Tulevan viikonlopun peliä varten nenä kuulemma pitäisi jokatapauksessa paketoida, eli katsotaan mitä lääkäri tänään sanoo. 

Loppuviikosta on luvassa äitien nyyttäreitä ja työpaikan joulujuhlaa, joten näyttää siltä, että keskiviikkona en ehdi linnanjuhlia livenä katsoa.  Eli tämmöistä viikkoa olisi luvassa täällä. Onneksi joulusysteemit ovat jo hyvässä jamassa, joten niillä ei tarvitse stressata juuri nyt.

Mitäs teidän viikko pitää sisällään?





sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Suomea juhlimassa ja jouluinen koti

Hyvää ensimmäistä adventtia!

Me täällä olemme juhlineet Suomea ja suomalaisuutta, jo toisen kerran. Corkin suomalaisten juhlat olivat lauantaina. Juhlatila oli kauniisti koristeltu ja taustalla kimalteli kaunis joulukuusi. Minä sitten nautin näistä jouluisista hotelleista.

Kohotimme maljat Suomelle, kuuntelimme puheita ja nautimme kauniista musiikista. Ajatelkaa, meillä täällä Corkissa on peräti kaksi suomalaista amattiviulista! Lauluimme Maamme-laulun ja söimme herkullisen illallisen. Sitten oli ohjelmassa vielä yhteislaulua.

Oli myös mukava jutella vanhojen tuttujen kanssa, joita harvemmin näkee. Paikalla oli myös minulle uusia tuttavuuksia.  Meillä oli oikein hienot juhlat ja mukava ilta. Sain vielä suomalaisia vieraita Limerickistä ja he jäivät meille yöksi juhlien jälkeen. 

Ja kun vieraita oli tulossa, päätin kantaa joulukoristeen ullakolta ja koristella kuusen jo perjantaina. Nyt meillä on oikein jouluista! 
  
Ilta venyi taas pitkäksi, joten tänään aioin ottaa ihan vain iisisti ja käydä illalla kävelyllä. SItten vain nautin kynttilöistä ja koristeista. Nyt alkaa jo ihan jouluttaa!!!!










keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Dublinin Linnassa

En päässyt sunnuntaina katsomaan Kilkenny elokuvafestareille Linnan Tuntematonta, vaan päädyn kuin päädyinkin Dubliniin ja siellä linnaan. Siis Dublinin linnaan, johon olen ollut menossa jo monta kertaa. Sitä ei Dublinin katuja tallatessa  tajua, että keskustassa on myös suuri linna. Sieltä englantilaiset Irlantia aikoinaan hallitsivat ja pitivät uppiniskaista kansaa ruodussa. Linna on käytössä nykyisinkin ja esimerkiksi valtiovierailulla olevat kuninkaalliset ja presidentit nauttivat siellä juhlaillalisen.

Samaisessa linnassa muuten kuvattiin myös Aku Louhimihen ohjaama Rebellion - verellä ja sydämellä draamasaja, joka käsitteli Irlannin itsenäistymisen alkuvaihieta ja veristä pääsiäiskapinaa.

Me osallistuimme tunnin kestävälle kiertokävelylle, jota voin teillekkin suositella, jos englanti sujuu. Samalla tuli pikakertaus Irlannin historiasta, viikinkien ajoilta ihan tähän päivään asti. Minä tykästyin erityisesti saleihin, joissa presidentti ottaa vastaan valtioiden päämiehiä/naisia. Olivat todella kauniita ja joulukuuset vielä lisäsivät tunnelmaa.

Englannissa olen kieränyt useassakin linnassa ja siellä se kaikki kulta ja kimallus on jotenkin ylenpalttista. Irlantilainen versio on kaunista, mutta ei pursuile yli äyräiden.  Mielenkiintoinen kierros, jota voin Dublinissa lomaileville lämpimästi suositella.





torstai 23. marraskuuta 2017

Kiitollisuudesta

Irlannissa ei kiitospäivää vietetä, mutta koska täältä on sankoin joukoin muutettu länteen, nousee se ehkä enemmän esille kuin Suomessa. Irlantilaisilla tuppaa olemaan sukulaisia USAssa ja muutenkin sinnepäin yhteyksiä. Työpaikalla Thanksgiving on rauhallinen päivä, sillä kerrankin on "länsi" kiinni keskellä viikkoa. 

Mietin tuossa työmatkalla, että mistä minä olen juuri nyt kiitollinen? 

Ihan ensimmäiseksi tuli mieleen oma äiti ja tieto siitä, että hänellä on hyvä olla. Ei tarvitse koko ajan olla huolissaan, että mitähän siellä tänään tapahtuu. Sellainen pitkäaikainen stressi ja huoli kun syö ihmistä sisältä. Tuntee itsensä täysin neuvottomaksi, kun ei voi olla kahdessa paikassa yhtäaikaa.

Miehen työkuviot muuttuvat taas. Cork vaihtuu kohta Dubliniksi. Olisi voinut vaihtua myös Tukholmaksi, Cambridgeksi tai Sveitsiksi. Eli en valita. Olen kiitollinen siitä, että asiat loksahtelivat lopulta paikoilleen.

Eilen istuimme olohuoneessa ja pojat nauraa rätkättivät jollekkin typerälle asialle. Vaikka he välillä saavatkin hermoni kiristymään, en voisi kuvitella elämää ilman heitä. Olen kiitollinen, että minusta tuli äiti, sillä sekään ei ole aina itsestään selvää.

Yllätyin itsekkin, kun huomasin ensimmäistä kertaa vuosikausiin suunnittelevani tulevaisuutta. Mitä teemme miehen kanssa sitten, kun Juniorikin on jo opiskelemassa? Olisiko sittenkin mahdollista toteuttaa yksi suuri unelmani ja nähdä enemmän maailmaa? Miehen työpaikka, kun voi periaatteessa olla vaikka toisella puolella maapalloa. Pelkästään ajatus siitä, että pystyn katsomaan eteenpäin ja miettimään tekemisiäni muutaman vuoden kuluttua, teki minut iloiseksi ja kiitolliseksi. Möykky on siis siirtynyt taka-alalle, eikä pyöri jatkuvasti mielessäni! 


Mistä sinä olet kiitollinen juuri tänään?



maanantai 20. marraskuuta 2017

100 v Suomea juhlimassa Dublinissa


Dublinin suomalaiset järjestivät lauantaina oikein mukavat juhlat 100 vuotta täyttävän Suomen kunniaksi.Tyttöjen kanssa päätettiin jo hyvissä ajoin, että sinne mennään ja ollaan yötä. Päivällä oli Temple Barin alueella aiheeseen liittyviä luentoja ja keskusteluja. Satuimme paikalle, kun siellä esitelmöitiin Dublin ja Helsingin kaupunkisuunnittelusta. Jouduimme kuitenkin lähtemään aika pian takaisin hotellille, sillä herätys oli ollut aivan liian aikaisin, ja iltajuhlaa varten oli tarkoitus ottaa vielä kauneusunet. No, uni ei tullut, mutta saipa ainakin vähän aikaa levätä. 

Harvoin sitä käy juhlissa, joihin laittaudutaan oikein kunnolla. Mitäpä sitä ei isänmaansa eteen tekisi, joten sovituskopissa tuli vietettyä edellisenä lauantaina ihan tarpeeksi aikaa. Suurin hotellihuone muuttui kampaamo-meikkibaari-kynsihuoltolaksi, kun suomirouvat valmistuivat juhliin. Ja kuten kuvista näette, niin eikö ollakkin vaan upeita naisia, koko porukka?

Sitten korkkarit jalkoihin ja takseihin, ja kohti juhlapaikaa. Kaikki liput oli myyty, ja paikalla oli tietääkseni 170 henkilöä. Ohjelmassa oli lyhyitä puheita ja Suomen suurlähettiläs, Jaana Tecenberg, välitti terveiset Irlannin ystävältä ja Suomen ulkoministeriltä Timo Soinilta (!). 

Nostimme maljan 100-vuotialle ja lauloimme tietysti Maamme-laulun. Juhlijat edustivat montaa eri sukupolvea. Oli niitä jotka ovat asuneet täällä jo kymmeniä ja taas kymmeniä vuosia, ja niitä jotka olivat tänne tulleet vastikään joko au-paireiksi tai töihin. Sekä tietysti kaikea siltä väliltä. Irlannin ainut suomalaisjulkkis Dr. Evakin oli paikalla. 

Kun virallinen puoli oli ohi, oli musiikin aika. Ensin elävää musiikkia ja päivälllisen jälkeen DJ alkoi soittamaan suomalaista musiikkia, laidasta laitaan. Laulettiin ja tanssittiin yhteen asti aamulla ja hauskaa oli. Energisimmät lähtivät vielä Dublinin yöhön ja me uniset takaisin hotelliin. 

Jos joku juhlien järjestämisessä mukana olleista lukee tätä postausta, niin kiitos ja kummarrus teille. Suomi sai arvoisensa juhlan, ja me mukavan illan, jota muistellaan vielä pitkään.

Ja kun juhlinnan makuun on päässyt, jatketaan Suomen juhlimista vielä uudestaan kahden viikon kuluttua. Voisikohan sitä mennä sinne samalla puvulla, miettii täällä väsynyt hän?