maanantai 16. lokakuuta 2017

Komean Ginon pastakastike

En sitten mennytkään tänään töihin, vaan jäin kotiin, koska sellaista vaihtoehtoa tarjottiin. Ulkona on aivan järkyttävä myrsky ja luulen, että se tästä vielä pahenee. Ei tee mieli ulos, ei. Lähes koko maa on tänään kiinni, joten onneksi tuli viikonloppuna tehtyä kunnon ruokaostokset. Emme siis joudu kärsimään nälkää.

Kun nyt kerrankin olin maanantaina kotona lounasaikaan, ajattelin tehdä Komean Ginon Pastakastiketta lounaaksi. Gino D'Acampo on varsinainen julkkiskokki naapurisaarella ja puhuu englantia niin italialaisittain että...Eikä napolilaisen ulkonäössäkään ole mitään vikaa. 

Gino muuten laittoi tähän kastikkeeseen myös pekoonia, mutta minusta se maistuu paremmalta ilman. 


Tässä ostoslista kolmelle:

Yksi kesäkurpitsa
Yksi munakoiso
Yksi punainen sipuli
Oliiviöljyä
Vihreää pestokastiketta
Purkki tomattimurskaa
Parmesaanijuustoa
Yksi mozzarellajuustopala
Basilikaa (jos on)


Pilko kesäkurpitsa ja munakoiso pieniksi paloiksi. Ohjelmassa Gino leikkasi pois munakoison keskustan, koska se ei kuulemma maistu hyvälle ja täytyy sanoa, että hän oli oikeassa. Pilko myös yksi punainen sipuli. Kuumenna ruokalusikalinen oliviöljyä paistinpannulla ja lisää vihannekset pannulle. Kun ne ovat pehmeät, sekoita sekaan kaksi ruokalusikallista vihreää pestokastiketta ja mausta suolalla ja pippurilla. Listää sitten vielä tölkillinen tomaattimurskaa ja sekoita hyvin. Anna kypsyä vielä jonkin aikaa. Paloittele  mozzarellajuusto, sekoita se kastikkeeseen ja anna sulaa. Minä söin tätä tänään spagetin kanssa. Raastoin vielä päälle, reilulla kädellä, parmesaanijuustoa ja koristeeksi laiton basilikan lehtiä. 







Laitan tähän vielä Ginon ohjeenkin, jos jotakuta kiinnostaa ja tietysti myös kuvan!

Gino's aubergine, courgette and pancetta with bucatini


Serves: 6
Ingredients
100ml olive oil
1 large courgette, cut into 1cm cubes
1 large aubergine, cut into 1cm cubes
150g diced pancetta
2 medium red onions, peeled and finely sliced
2 x 400g tins of cherry tomatoes
2 tbsp freh or shop-bought basil pesto
500g dried bucatini
2 x 125g balls of mozzarella, drained
Salt and freshly ground black pepper
Method
  1. Heat the oil in a large deep pan. Once hot, add the courgette and aubergine cubes, season and then cook until the vegetables are softened and golden brown, this will take about 8 minutes.
  2. After this time, stir in the pancetta and red onions and cook for a further 8 minutes.
  3. Add the pesto and tinned tomatoes and continue cooking for about 10 \- 15 minutes. Season to taste.
  4. Meanwhile, bring a large pan of water to the boil. Add salt, and then cook the pasta until al dente. Using tongs, lift out the cooked pasta and add to the sauce, then mix to thoroughly coat
  5. Tear up the mozzarella and add to the pasta and vegetables, then gently stir to melt the cheese.

Tässä teille sitten vielä jälkiruokaa....





sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Tyyntä myrskyn edellä

Ulkona on uskomattoman tyyntä. Liian tyyntä, joten parempi alkaa varautua meitä lähestyvään Opheliaan. Kävin jo siirtämässä  kukkalaatikot ikkunalaudoilta maahan. Taidan tuoda ne sisälle, että eivät lähde myrskyn matkaan. Pitää vielä täyttää muutama saavi vedellä, ihan vain varalta, jos vedet sattuvat menemään poikki. 

Kynttilöitä on, joten niistä ei tule ihan heti pulaa. Kaupoissa oli normaalia enemmän ihmisiä. Taisivat hamstrata ruokaa varastoon. Pari tuntia sitten tuli tekstiviesti koululta ja siinä sanottiin, että koulu on huomenna kiinni. Olisivat vielä odottanneet vähän aikaa, sillä saattaahan se myrsky vielä laantua matkalla. Onneksi kenenkään ei tarvitse enää tänä iltana lähteä mihinkään. Nyt sitten vaan odotellaan, mitä tuleman pitää.

Tämä viikonloppu on mennyt aikalailla kotona haahuillessa. Tuolla odottaa kasa vaatteita, joten taidan käydä ne lajittelemassa. Ja huomenna taas  mukamas pirteänä töihin...






torstai 12. lokakuuta 2017

Kynttiöiden taikaa

Koska asioista pitäisi aina pystyä näkemään myös ne hyvät puolet, ajattelin kirjoittaa muutaman rivin syksyn pienestä eiku suuresta ilosta eli kynttilöistä. Me suomalaiset (ja muutkin pohjoismaalaiset) olemme varsinaista kynttiläkansaa. Kun syksy saapuu sitä alkaa automaattisesti koluta laatikoita ja komerioita, ja tehdä inventaariota kynttilävarastoista. Minä tein jo täsmäiskun Ikeaan ja toin sieltä kasan lasipurkeissa olevia kynttilöitä. Sitten on tiedossa jo perinteeksi muodostunut hamstrausretki Lidleen, kun joulukynttilät sinne tulevat myyntiin. 

On meillä myös patterikäyttöisiä kynttilöitä, vaikka eiväthän ne oikeita voita. Ovat vaan niin turvallinen ja kestävä vaihtoehto. Täytyy niitäkin hankkia vielä lisää ja laittaa ulos pari lyhtyä. Eipä sitten tarvitse siellä vaihdella uusia kynttilöitä joka ilta.

Onhan se ennen ollut aikamoista kynttilöiden ja tulen vahtimista, kun sähköjä ei ollut. Asiat romantisoituvat vuosikymmeninen kuluessa. Takkatuli tietysti lämmittää edelleen, mutta on ennen kaikkea tunnelmallista. Jos halkoja ei viitsi kantaa sisälle, ei se tarkoita palelemista. Puhumattakaan metsätöistä ja halkojen hakkaamisesta. Kynttilät ovat sellaista arjen luksusta. Onneksi niiden valossa ei tarvitse enää yrittää lukea tai parsia villasukkia.  

Sisustuslehdistä olen bonganut monia trendikkäitä ja kalliita kynttilöitä. Siis sellaisia merkkijuttuja, joita tuskin raaskisi edes polttaa. Jos lasipurkissa oleva valkoinen tyylikkyys maksaa €50.00 ja Ikean kynttilä pari euroa, niin kumpaa poltat? Siksi en koskaan edes lahjaksi kalliita kynttilöitä, jotka jäävät polttamatta sen takia, että ovat liian "hienoja".

Kyllä täällä brittensaarillakin kynttilöitä poltetaan, mutta ei yhtä paljon kuin Suomessa. Meillä käyvät paikalliset vieraat jaksavat aina ihastelevat kynttilöitä, joita olen ripotellut vähän sinne sun tänne. Itse en niiden "ihmeellisyyttä" edes aina huomaa, koska ne ovat meillä ihan normijuttuja. Tekeehän se tietysti huoneeseen  rauhoittavan ja kutsuvan lisän, kun ikkunalaudoilla ja takanpäällä on kynttiläasetelmia.

Joogastudiollakin on sellainen, lähes metrin korkuinen lyhty, jonka sisälle mahtuu monta paksua kirkkokynttilää.  Lieneekö sattuma, että parkeeraan mattoni aina ilalla sen lyhdyn viereen?

Syksy on kieltämättä jotenkin masentavaa aikaa. Minusta viime viikot ovat imeneet kaikki ylimääräisen energian mukanaan. Edelleen meillä sairastellaan ja sitten lisäksi on elämässä kaikenlasta muutakin jäynää juuri nyt. Eikä sairaalan vuositarkastuskaan yhtään piristä. Tämä on se tarkastus, jossa tupa (siis rintaklinikka) on täynä naisia, joista tietty prosentti tulee saamaan, siellä viettämänsä parituntisen aikana, huonoja uutisia. Siellä ei tee mieli jutella kenenkään kanssa. Sitä haluaa vaan ulos ja pian. En ikään unohda sitä hetkeä, kun sairaanhoitaja ja lääkäri tulivat totisina pieneen vastaanottohuoneeseen ja kertoivat ne huonot uutiset. Tänään on siis ihan vaan rutiinitarkastus, mutta aina se kuitenkin jännittää.

Niin, että jos niin pienellä asialla kuin kynttilöiden valolla voi iltojansa ja elämäänsä syksyn pimeässä piristää, kannattaa niitä hamstrata seuraavalla kauppareissulla laatikot ja komerot täyteen. 
Joko teillä on syyskynttilät asemissa?


Sytytän sinulle kynttilän
keskelle hämäryyttä,
sytytän kynttilän loistamaan
iloa, ystävyyttä.

Sytytän sinulle kynttilän,

hauras on lempeä valo,
kuitenkin loisteessa liekin sen
väreilee koko talo.

Sytytän sinulle kynttilän,
näetkö viestini hennon?
Kuuletko lauluni saapuvan,
siivillä tähdenlennon?

- Anna-Mari Kaskinen








maanantai 9. lokakuuta 2017

Ikean "kasvitarhalta"

Olen huomannut, että lähes jokaisella Ikeassa käyneellä on kotonaan muutama sieltä hankittu tekokasvi. Ovat halpoja ja kestävät – for ever.
 
Ne mustat ruukut ovat kyllä aika onnettoman näköiset, joten piiloonhan ne pitää saada. Nämä kaksi oikein peri-ikealaista viherkasvia saivat peitokseen langanjämistä neulotut huput. Olen muuten korvannut kaikki yläkerran kasvit tekosellaisilla. Näyttävät oikeilta, mutta eipä tarvitse enää lontrata kastelukannujen kanssa, eikä vaihdella multaa.
 
Löytyykö teiltä Ikean tekokasveja?
 
 
 

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Syksyinen sunnuntai

Meillä on täällä sairastettu vuorotellen, kohta kolme viikkoa. Nyt makaa sängynpohjalle pojista vanhempi. Ainoastaan katti on ollut terveenä! Mies laihui ainakin 5 kg ja oli todella huonossa kunnossa. Minäkin olin huonossa kunnossa, mutta en laihtunut. On se niin väärin!

Tänään sitten pääsin pitkästä, pitkästä aikaan metsään kävelemään. Sain kaverikseni hyvän ystäväni,ja kuin huomaamatta tuli käveltyä reilu tunti. Eihän se kävely tietysti ole sitä tehokkainta liikuntaa, mutta minusta ehdottomasti parasta. Samalla tulee hoidettua kroppa ja pää!

Jospas tulevalla viikolla oltaisiin kaikki vihdoinkin kunnossa ja päästäisiin normaaliin arkeen kiinni.






keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Kusti ja Käytävämatto

Ihan meinasi unohtua sellainen tärkeä asia, että Kusti polki ja souti meille Suomesta uuden käytävämaton eteiseen. On kyllä varsinainen löytö ja täydellinen maahan, jossa kaikki (paitsi suomalaiset) lompsivat sisään ulkokengillä. Kolmenlaista kengänpyyhkimismattoa olisi tarjolla matkalla ulkovelta eteiseen, mutta niistä huolimatta, joku aina onnistuu tuomaan mukanaan myös "luontoa" sisälle.

Nyt on meillä matto, joka on helppo pitää puhtaana ja eikä väreissäkään ole mitään vikaa. Eihän? 


















lauantai 30. syyskuuta 2017

Ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan

Koko viikon flunssa teki tuloaan ja torstaina se sitten iski oikein kunnolla. Mieskin alkoi aamulla niiskuttamaan, joten täällä sitä nyt yhdessä sairastetaan.

Oli pitkä lista tekemättömiä töitä. Etu-ja takapiha pitäisi saada talvikuntoon, ja vaatekaapissa on edelleen kesävaatteita. Sitten piti vielä pitää oikein kunnon suursiivous ja pistää miehetkin hommiin.

No, eihän ne tekemättömät työt mihinkään häviä. Olen huono flunssapotilas ja suorastaan virun itsesäälissä. Jos taas kyseessä on vaikkapa leikkauksesta toipuminen, olen reipas ja helppo hoidettava.

Toivottavasti teillä on ollut mukavampi viikonloppu! Minä lähden tästä juomaan kuumaa teetä.



tiistai 26. syyskuuta 2017

Syksyinen Dublin

Dublin on kuin mikä tahansa suurkaupunki, jossa kaupunginosat ovat hyvin erillaiset. Karkeasti voi sanoa, että kaupungin eteläpuolella eletään kuin herran kukkarossa, verrattuna pohjoiseen. Viikonloppuna liikuimmekin juuri siellä etelä-Dublinissa, jossa on ai niin siistiä. Hyvin hoidettuja pihoja ja puistoja sekä suuria taloja. 

Pohjois-Dublinissa, etenkin ihan siinä ydinkeskustan lähestöllä, onkin sitten kuviot toisenlaiset. Se ei minun päähäni mahdu, että 10 min kävelymatkan päässä pääkaupungin pääkadusta O'Connoll Streetistä on meno kuin villissä lännessä. Katukuva on ankea ja narkkareita hoippuu kadulla. Siellä liikun mielummin ilman käsilaukkua, reppu selässä. Yritän kävellä määrätietoisen näköisenä, liikoja  ympärilleni vilkuilematta. Roskia heitetään huolettomasti kadulle. Likaisissa ikkunoissa retkottavat kuluneet verhot. Humalassa tai muissa höryissä horjuva äiti ostaa lapselle annoksen ranskalaisia ruoaksi, eikä voisi vähempää välittää onko läksyt tehty vai ei. 

Kun on kumpaakin todellisuutta nähnyt, meinaa pää mennä ihan pyörälle. Matkaa ei kilometreissä ole paljon, mutta erot ovat kyllä uskomattomat. Etelän kylämäisissä kaupunginosissa on viehättäviä pikkusia putiikkeja ja viihtyisiä kahviloita. Kadun varteen on parkkeerattu uusia autoja. Luomuvihanneksista ja -lihoista valmistuu suuressa, vasta remontoiduissa keittiöissä, terveellisiä aterioita perheille.  Herkullinen ruoantuoksu tervehtii lapsia, kun he tulevat ykstyiskouluistaan kotiin. Maittavan aterian jälkeen päivä jatkuu piano- ja balettituntien merkeissä. Tai vaikkapa rugbyharjoituksissa. 

Ja sitten on tietysti vielä paljon niitä kaupungiosia, jotka ovat näiden kahden ääripään välimaastossa. Vaikka pääkaupungissa on kiva käydä välillä, en haluaisi siellä asua mistään hinnasta. En vaikka lentokentältä on hyvät yhteydet, ja vaikka Ikeakin on siellä. Pieni Cork tuntui taas sunnuntai-iltana aivan ihanalta paikalta asua. Suuret (tai pienihän se Dublin on pääkaupunkien mittakaavassa) kaupungit eivät ole minua varten!




torstai 21. syyskuuta 2017

Sittenkin uusi blogi!

Viime viikkoina kaikki ylimääräinen aika on mennyt tablettia ja läppäriä naputellen. Ajattelin sittenkin yrittää ja katsoa löytyykö uudelle blogille paikka, tuhansien ja taas tuhansien blogien joukosta.

Kun tätä blogia aloittelin, en tiennyt bloggaamisesta juuri mitään. Bloggaamisen ja Bloggerinkin salat ovat avautuneet hiljalleen. Tämä blogi on aina ollut puhtaasti harrastus, enkä siitä ole juurikaan stressannut. Olisin luultavasti lopettanut bloggaamisesta jo aikoja sitten, ellei se olisi tuonut mukanaan niin paljon kaikkea positiivistä. Minulla on maailman parhaimmat lukijat, joista osa on ollut mukana ihan alusta asti.

Ja juuri siksi, että bloggaaminen on kivaa ajattelin kokeilla sitä englanniksi ja hieman eri vinkkelistä. Uudessa blogissa keskitytään kotiin ja arkeen, josta jokainen tekee oman näköisensä. Elämässä harvakseltaan tapahtuu mitään järisyttävän ihmeellistä, joten nautitaan sitä mitä meillä on. Yritän myös painottaa sitä, että kodin ei tarvitse olla täydellinen ja kuin suora kopio sisustuslehdestä.

Jokainen sisustaa tavallaan ja omalla tyylillään. Pääasia on, että kotona on hyvä olla. Muista mauttomalta näyttävä koriste-esine ei välttämättä ole esillä sen kauneuden vuoksi vaan siksi, että siihen liittyy tarina. Sitä katsoessaan mieleen tulee paljon muistoja, joista osa onnellisia ja osa ehkä haikeita.

Haluan myös korostaa sitä, että kaikkea ei tarvitse ostaa uutena ja, että toisen romu on toisen aarre. Käsillä tekeminen on kivaa. On hienoa nähdä työnsä tulos, vaikka se ei täydellinen olisikaan. Ei kaikessa tarvitse kopioida toisia ja trendejä, vaan välillä tekee ihan hyvää vähän improvisoida.

Onneksi HYGGE on nostanut päätään täälläkin, joten ajattelin "pyörittää" blogiani sen ympärille. Eniten päänsärkyä on aiheuttanut blogipohjan valinta. En halua näin alussa maksaa pohjasta, joten päädyin Bloggerin omaan. Ei ihan sitä mitä halusin, mutta menköön. Ainakin tiedän miten homma toimii tai ei toimi.

Facebookiin avasin blogille oman sivun ja samoin Pinterestiin. Instagramin olen linkittänyt myös tänne "vanhaan" blogiini. Paljon on ollut pientä säätämistä ja välillä on meinannut lentää tabletti ikkunasta pihalle. Liian paljon kaikkea uutta ja vielä yhdellä kerralla, mutta kun tarpeeksi monta kertaa tekee saman asian, niin tyhmempikin oppii....

Pidemmittä puheitta täällä se vihdoinkin on; uuttuutta hohtava So Hygge by Mrs B- blogini. Käykääpä kurkkaamassa ja toivottavasti jäätte myös seuraamaan, vaikka osa kuvista ja aiheista on täällä jo näkynytkin.






sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Valmiina syksyyn?

Viikolla oli iltaisin niin kylmä, että oli pakko hyväksyä kesän loppuminen ja syksyn alkaminen. En minä syksyä vihaa, mutta joka vuosi sitä haluaisi kesän venyvän vielä parilla viikolla.

Eilen pistimme takkaan tulen, ja minä järjestelin kynttilöitä ikkunalaudalle ja takan päälle. En halunnut vieraiden palelevan! Istuimme iltaa myöhään ja takkatuli lämmitti mukavasti.

Tänään sitten on paistanut aurinko koko päivän ja sää on ollut suorastaan kesäinen. Tämmöistä täällä; sääkin soutaa ja huopaa.

Pojista vanhempi on parasta aikaan mummun luona Suomessa. Oli Saarikentällä katsomassa, kun Sotkamo hävisi Vedolle. Elämme jännittäviä aikoja...

Juniori on puolestaan pelannut hockeytä ihan tosissaan. Ensi viikonloppuna on edessä tärkeä turnaus Dublinissa. Sinne suuntaamme kannustamaan! 

Viikonloppu meni taas aivan liian nopeasti. Edessä kiireinen viikko ja sitten Dubliniin....





keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Iloinen lihakauppias

Piipahdin ohikulkumatkalla pienen kylän lihakaupassa. Kauppias näytti tuntevan asiakkaansa nimeltä ja antoi jopa lapsille tikkarit. Minua hän ei tietenkään tuntenut, mutta juttua riitti ja sopivat lihat löytyivät niin BBQta kuin seuraavaa päivääkin varten.

On muuten ilo tavata ihmisiä, jotka ovat elementissään tiskin takana. Tietävät ja tuntevat tuotteensa ja osaavat neuvoa ja opastaa. Tuli taas mieleen, että pitäisi enemmänkin käydä näissä pienissä kaupoissa ja kannattaa niitä. Valitettavasti sitä vaan on niin mukavuudenhaluinen, että haluaa keskittää ostokset yhteen supermarkettiin ja päästä sieltä mahdollisimman nopeasti ulos.

Täytyypä poiketa tässä lihakaupassa uudestaan, kun seuraavan kerran ajelen kylän läpi!

Käyttekö te erikseen ostamassa vihannekset ja lihat?













maanantai 11. syyskuuta 2017

Himoshoppaajille

Harvemmin tulee täällä annettua vinkkejä shoppailusta pitäville matkailijoille, joten korjataan se nyt. Pari viikkoa sitten pistäydyimme merkkitietoisten himoshoppailijoiden paratiisissa, eli Kildare Shopping VillagessaTämä outlet "kylä" sijaitsee vajaan tunnin ajomatkan päässä Dublinista etelään. Sinne pääsee näppärästi myös bussilla tai junalla.

Merkkitietoisten kannattaa jo etukäteen perehtyä "kylän" liikkeisiin, sillä niitä riittää. Jos Vercase ei oikein tunnut omalta, löytyy outletistä liikkeitä myös vaatimattomamalle budjetille. Niistä mainittakkoon nyt esim. Nike, SuperDry ja Clarksin kenkäkauppa. Kylässä on myös kahviloita ja lapsille leikkipuisto. 

Minä pidän outletin kylämäisestä milijööstä ja kauniista kasveista, joita oli jokapuolella. Meidän shoppailut oli jo shoppailtu Ikeassa, joten emme jaksaneet kauppoja kauaa kiertää. Täytyy joskus mennä sinne oikein ajan kanssa,ja miettiä etukäteen mitä haluaa ostaa.

Niin, että jos shoppailemaan tekee lomalla mieli, on Kildare silloin ehdoton MUST.





perjantai 8. syyskuuta 2017

Pari palaa onnea

Työpäiväni alkoi parhaalla mahdollisella tavalla. Ei,en saanut palkankorotusta, ylennystä enkä mitään muutakaan työhöni liittyvää. Siitä huolimatta suorastaan tanssahtelin toimiston käytävillä, tai totuuden nimissä olisin tanssinut, jos toisessa jalkapohjassa ei olisi ilkeää rakkoa. Se puolestaan tuli, koska tiistaina halusin vähän hienostella ja pistin korkkarit jalkaan. Suuri virhe, ja ne korkkarit lensivät kaaressa roskiin, kun pääsin kotiin.

No, nyt kyllä poikettiin ihan sivuraitelle, sillä onnella ja korkkareilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Kävi nimittäin niin onnellisesti, että muutama työkaverini oli Helsingissä työmatkalla ja toivat minulle Fazerin suklaata. Ensin tuli levyt ja patukat, ja olin kerrassaan onnellinen. Sitten vielä tuotiin rasia Sinistä. Onni on työmatkoilla Suomessa käyvät työkaverit.

Olen jo kauan sitten päättänyt, että suklaasta saa ja pitää nauttia, mutta kohtuudella. Pari palaa iltateen kanssa, ei tapa. Pakkohan sitä on tarjota myös perheen miehille, mutta sitten pistän levyn taas piiloon liinavaatekaappiin, pussilakanoiden alle. Nämä herkut ovat minun, eikä kätköilleni ole kenelläkään mitään asiaa. Hankkikoot omat suklaansa... Kyllä, tässä asiassa olen 100% itsekäs. 

Ei saisi aina verrata Suomea Ruotsiin, mutta... Meillä on tälläinen maistuva kansallisaarre, mutta miksi sitä ei ole myynnissä pohjoismaiden ulkopuolella esim. lentokentillä? Pienen Corkin kahden euron kaupastakin saa Daimia, mutta Fazerin Geishaa ei ole näkynyt. Ikean ansiosta Maraboun suklaat tunnetaan, vaikka maussa ne eivät pääse lähellekään Fazeria. Se on sääli se, vai mitä?

Makeata perjantaita teillekkin!




tiistai 5. syyskuuta 2017

Tytöttelyä

Käväisin tässä viikolla hakemassa syötävää läheisestä lounasravintolasta. Tilaan sieltä silloin tällöin myös kokousiin purtavaa, joten tuntevat minut. Muistavat jopa etunimenikin! Kun lähdin voileipäpaketti kanssa takaisin toimistoon, huikkasi yksi tytöistä (tai paremminkin naisista) perääni, että Saara, nähdään taas pian ja nauti voileivästäsi, tyttö. Tyttö, siis minäkö? Kyllä vaan. Corkissa kaiken ikäisiä ja kokoisia naisia tytötellään. "Mitä kuulu, tyttö?" "Onko kaikki hyvin, tyttö?" "Minne olet menossa, tyttö?"

Ihmiset myös muistavat etunimesi, koska heti sen kuulutuaan alkavat toistamaan sitä keskustelussa. "Saara, kauanko olet asunut täällä?" "Nähdään ensi viikolla, Saara." "No, hei Saara, enpä ole nähnyt sinua pitkään aikaan."

Itse olen huono muistamaan nimiä, enkä edelleenkään osaa toistaa toisen etunimeä keskustelussa. Se tuntuu, jotenkin turhalta, eikä vaan istu puheeseeni. Arvatkaapas nolottaako, kun en läheskään aina muista muista puolitutun nimeä. Ei kehtaa edes kysyä, koska toinen tietysi muisti heti minun nimeni...






sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Oppia ikä kaikki ja keittiön pöytä

Käväisin eilen Dublinissa ja tietysti myös Ikeassa. Kyllähän se kärry kummasti täyttyi, vaikka mitään ihmeellistä ei ostettukkaan. Masu tuli täyteen lihapullista ja perunamuusista ja lopuksi vielä jäätelöstä.
Nyt sitten pitää vielä saada poika vaihtamaan meille kaksi kattolamppua...

Näihin tabletteihin ihastuin ja hyvin sopivat kesällä Suomesta ostamani vahakankaan kanssa.




Tänään olen sitten opiskellut Instagramin käyttöä. Kun on tablettia, iphonea ja läppäriä, niin vanhan pää menee pakostakin sekaisin. Onneksi Juniori on ollut apuna ja ihmeen kärsivällisesti vääntänyt rautalangasta, miten homma toimii. Haluan nimittäin käyttää kameralla otettuja kuvia, ja se tekee hommasta vähän haastavampaa. Käykääpä katsomassa suurella vaivalla postaamiani kuvia.. Sieltä ne löytyvät SaaraBeen alta. 

Seuraavana sitten on vuorossa Pinterest...Oppia ikä kaikki!

perjantai 1. syyskuuta 2017

Jos mitään onnettomuutta ei olisikaan tapahtunut

Meillä näkyy useita englantilaisia TV-kanavia ja viime viikkoina lähes jokaiselta on tullut joku Diana-aiheinen dokumentti. 20-vuotta sitten heräsin puhelimen pirinään. Asuimme silloin Lontoon liepeillä ja äiti soitti Suomesta. Hän oli aamu-uutisista kuullut, että Diana oli kuollut auto-onnettomuudessa Pariisissa.

Onnettomuutta edeltävinä viikkoina Diana oli ollut normaalia enemmän (ja se on silloin paljon se) tiedotusvälineiden hampaissa. Muistan elävästi, kuinka hänen loputonta lomailemista arvosteltiin aamutelevisiossa. Lööpit kertoivat prinsessan jokaisesta liikkeestä. Median mukaan ”kansa” oli kyllästynyt Dianaan. No, ihmekkös tuo, kun lehdet olivat hänen kuviaan täynä. Kansa taisi olla kyllästynyt lehtiin ja ilmeiseen loppukesän uutispulaan, jota täytettiin Dianan lomakuvilla ja uudella miesystävällä, joka sattumoisin oli Haroddsin omistajan poika Dody Al Fayed.

Olin juuri aloittanut uuden työn ja muistan elävästi, kuinka siellä kehystettiin kuva prinsessasta ja se pistetiin matkatoimiston ikkunaan. Yksi työkavereistani lähti edellisiltana hautajaiskulkueen reitiltä etsimään paikkaa, josta olisi hyvät näkymät. Hän otti mukaan makuupussin ja paljon ruokaa.

Kensingtonin linnan edusta oli täynä kukkia ja minua edelleen harmittaa, että en mennyt siellä käymään. Pojista vanhempi vaan oli erittäin vilkas, eikä tahtonut pysyä rattaissa, ei sitten millään. Ja niin se jäi...

Nyt ajattelin, että noita onnettomuutta edeltävinä kuukausina Diana oli yksinäisempi kuin koskaan. Pojat olivat lomalla koulusta, mutta eivät suinkaan viettäneet aikaansa pelkästään äitinsä kanssa. Suuri rakkaus sydänkirurgin kanssa ei edennyt Dianan haluamalla tavalla. Mies ei kestänyt julkisuutta, eikä luultavasti Dianan ripustautumista. Avioeron jälkeen prinsessa etsi edelleen tarkoitusta elämäänsä. Hovi oli pettynyt häneen ja nyt ”kansakin” oli kyllästynyt...

En usko hetkäkään, että Dodista olisi joskus tullut Dianan uusi aviomies. Se oli sellainen laastarisuhde, kesäromanssi, joka syksyn muuttuessa talveksi, olisi mitä luultavammin loppunut. Luulen, että Diana olisi vetäytynyt kuukaudeksi-pariksi täysin julkisuudesta, mikäli se nyt oli mahdollista. Sitten hän olisi pala palalta rakentanut itselleen uuden elämän. Ihan helppoa se ei tietysti, yhdelle maailman kuuluisimmista naisita, ollutUskon, että se olisi koostunut erillaisista hyväntekeväisyysprojekteista eri puolilla maailmaa. Valitettavasti
poikiensa kanssa hän ei pystynyt viettämään yhtä paljon aikaa kuin olisi halunut. Hehän olivat sisäoppilaitoksessa ja tapailivat lomillaan luonnolisesti myös isäänsä. Se kuitenkin on selvä, että pojilla ja äidillä oli erittäin lämpimät välit.

Poikien aikustuttua huomio olisi luultavasti siirtynyt äidistä poikiin, ja sittemmin heidän puolisoihinsa ja lapsiinsa. Dianakin olisi löytänyt rinnalleen uuden puolison, mutta tuskin sitä kirurgia ja nauttisi täysillä isoäidin roolista. Miehen kylläkin olisi pitänyt tottua julkisuuteen jo ennen Dianaa, sillä harva kestäisi olla kuvaajien loputtoman kiinnostuksen kohde. Olisko hän kateellinen Katelle? Tuskin. Helpottunut taitaisi olla, kun valokeila kohdistuisi hänestä johonkin toiseenkin. Omien kokemustensa jälkeen olisi ollut luonnollista, että hän olisi ollut Katelle tukena ja mentorina. Luulen, että he olisivat tulleet hyvin toimeen. Katen äiti Carol sitävastoin olisi kilpaillut lastenlastensa huomiosta. Kaksi kokkia ei välttämättä mahdu samaan keittiöön, noin niin kuin kuvainnollisesti. Ja kaunis hän olisi edelleenkin ja tyyli-ikoni tietysti.

Olin kerran Heathrown lentokentällä odottamassa miestäni, saapuvien aulaan saapui ylväs, vähän vanhempi rouva, kuluneen näköistä matkalaukkua vetäen.  Hänessä oli jotain sellaista, jota en osaa selittää. Oli pakko katsoa tarkemmin. Ylväs ryhti, jotenkin tutunnäköiset  kasvot ja sitten tajusin: kyseessä oli Dianan äiti. Liekkö tullut tytärtään tapaamaan Skotlannista? Diana muistuttaisi äitiään, jossa oli veilä vanhempanakin sitä jotain, joka pysäytti katsomaan uudemman kerran.

Haluaisin ainakin uskoa, että prinsessa olisi löytänyt tasapainon elämäänsä ja päässyt eroon katkeruudesta hovia ja prinssiään sekä tämän uutta vaimoa kohtaan. Siis jos hän edelleen eläisi...

Kohtalo puuttui kuitenkin yllättäin peliin. Ja yhtäkkiä aamutelevisossa puhuttiinkin kansan rakastamsta prisessasta, aivan toiseen sävyyn. Lööpit surivat kaunista ja hyväsydämistä Dianaa. Yhdessä yössä lehdistön parjaamasta Dianasta tulikin lähestulkoon pyhimys. Myöhemmin Mohamend Al Fayed syytti hovia salamurhasta. Uskokoon ken haluaa, mutta paparazit ne takaa-ajollaan Dianan tappoivat. Seurasivat häntä kuin näkäiset petoeläimet illallistaan.

En ole koskaan pitänyt Dianaa pyhimyksenä. Paremminkin olen tuntenut sääliä häntä kohtaan. Järjestetty, rakkaudeton avioliitto ja elämä nuorena untuvikkona, omia ikivanhoja sääntöjä noudattavassa, hovissa. Nuoresta tytöstä tuli kertaheitolla koko maailman omaisuutta, ilman minkäänlaista tukea ja valmennusta vaativaan roollin.  Sitten vielä vanhempien avioeron aiheuttamat perheongelmat ja bulimia. Rahasta ei tietenkään ollut pulaa, mutta onnea se ei kuitenkaan mukanaan tuonut.

Oltiinpa hänestä mitä mieltä tahansa, oli Dianalla kyky kohdata ihmisiä. Tämä taito muilta kuninkaallisista puuttui. Diana ja Fergie olivat kuin a breath of fresh air kaavoihinsa kangistuneessa ja tunkkaisessa hovissa. Dianalle olisi varmasti löytynyt paikka ja tehtävä tässä maailmassa, ilman mitään kuninkaallisia titteleitä. RIP.




Mielestäni Dianan kaksi kauneinta iltapukua. En osaa päättää kummasta pidän enemmän.

Kuvat: Pinterest

Tässä vielä videonpätkä NIISTÄ häistä. Muistan kuinka lumoutuneena seurasin vuosisadan rakkaustarinaa televisiosta.



Ja Elton Johnin Goodbye England's rose...






tiistai 29. elokuuta 2017

Ihana ruusurusetti ja uinuva idea

Olen aina pitänyt lahjojen paketoimisesta. Ystävälleni väsäsin hänen syntymäpäiväkseen tälläisen vaaleanpunaisella ruusulla varustetun paketin. Ruusu syntyi vanhasta kunnon kreppipaperista, ja solmin silkkinauhasta rusetin sen ja sellofaanin ympärille. 

Olen jo jonkun aikaa miettinyt mielessäni, että riittäisiköhän aika ja innostus aloittaa ihan oma bloginsa näille näpertelyilleni 
englanniksi. Saisinko mahdollisisesti lukijoita tai peräti yhteistyökumppaneita? Materiaalia on kertynyt vuosien varrelta vaikka kuinka, joten siitä ei ihan heti tulisi pulaa. Olisi mielenkiintoista yrittää vähän erillaista bloggaamista.

MUTTA, en edes tiedä miten uutta blogiani mainostaisin, siis muualla kuin Suomessa. Pitäisi vissiin käyttää Pinterestiä ja Instagramia.
Onko kenelläkään kokemusta? Olen yrittänyt etsiä netistä tietoa, mutta en tunnu pääsevän puusta pitkälle.

Tämä blogi jatkuisi vanhaan tuttuun tapaansa ja suomeksi. Tekisi vain mieli koittaa kepillä jäätä, kun jonkin verran kokemusta bloggamisesta on kertynyt. Jos näpertelyblogi ei menesty, niin sitten lopetan. Pitäisikö yrittää? Osaisiko kukaan neuvoa, miten  toimisin? Kaikki neuvot otetaan kiitollisina vastaa.

Nimimerkillä Auta naista mäessä, älä mäen alla.
 
 
Idea lähti tästä...
 
 
Valmista tuli!