maanantai 11. joulukuuta 2017

Pakkasta ja pulleita patjoja

Yöllä mittari putosi pakkasen puolelle ja aamulla auto oli umpijäässä. Ei täällä etelärannikolla sentään lunta ollut, mutta kylmä kylläkin.

Villasukkatehtaassani olisi juuri nyt kiire, kun pitää saada vielä monta paria valmiiksi ennen joulua. Onneksi osa on lasten sukkia, joten ne neuloo nopeasti. Suorastaan yllätyin, että ei se kantapää olekkaan niin vaikea kuin mitä aluksi luulin. Eli kaikki vaan sukkia neulomaan, sehän on vähän niin kuin meidän suomalaisnaisten kansallisvelvollisuus. 

Vaan enpä ole ehtinyt "tehtaalla" pahemmin pakertaa. Viikonloppu meni, perjantai-illan työpaikan joulujuhlaa lukuunottamatta, romuja roudatessa. Pistäkääpä kohdallenne: sellaisia parisängyn paksuja ja taipumattomia patjoja raahasimme pahimmillaan neljät portaat alas.
Ja sitten oli vielä sänkyjä, vanhoja televisiota ja vaikka mitä muuta. 

On se vaan kumma mitä ihmiset säilyttävät. Yhdessä huoneessa oli kasapäin tyhjiä kenkä ja muitakin laatiokoita sekä paperipusseja.Ilmeisesti osa asukkaista oli ollut kiinalaisia, sillä keitiön kaapit pitivät sisällään mitä mielenkiintoisempia pusseja ja purnukoita, joiden sisältö näytti no, aika kiinalaiselta. 

Kun sunnuntai-iltana vihdoin palasin, viikon ruokaostosen kera kotiin, pistin Netflixiltä toisen kauden Crownin eli Kruunun pyörimään ja katsoin yhteenkyytiin kolme jaksoa. Onko teille tuttu? Aivan mahtava sarja kuningatar Elisabethistä ja samalla tietysti kertaus naapurin kruunupäiden historiaan. Suosittelen. Siinä sukkakin valmistuu ihan itsestään, kun on hyvää katsottavaa.

Tänä iltana on pakko kirjoittaa joulukortit ja toivottavasti ehdin paketoimaan muutaman lahjankin. Lahjoja ostamme tänä vuonna vain vähän.Vaatteita kaikki haluamme, mutta menemme sitten alennusmyynteihin joulun jälkeen. Vuosi vuodelta lahjojen tärkeys jouluna vaan vähenee. Niinhän se on, että harva meistä mitään iha oikeasti tarvitsee!

Tälläisiä mietteitä kylmänä maanantaina. Mukavaa viikonalkua teillekkin.



keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Kiitos äiti ja isä

Viime kerralla palatessani Suomesta, matkalaukussani oli vanha suklaarasia. Tiesin kyllä mitä se sisältää, mutta en ole paluuni jälkeen ehtinyt käydä läpi sen sisältöä. Itsenäisyyspäivän aatona, kaiken kiireen keskellä, istahdin hetkeksi aloilleni ja silloin muistin suklaarasian. Kävin hakemassa sen yläkerran komerosta.

Avasin rasian ja sisällön nähdessäni kiireet unohtuivat. Suklaarasian sisällä oli äitini ja isäni nuoruutta sekä  Suomen historiaa. Siellä muutamien arvomerkkien seassa oli isäni tuntolevy ja sotilaspassi. Olin tuntolevyn käteeni ja silittelin hetken sen epätasaista pintaa. Lähes tulkoon viisi vuotta se riippui nuoren isäni kaulassa. Hän oli ihan vain tavallinen, hiljainen rivisotilas pioneeripatalionassa ja meni sinne, minne käskettiin. Hän kärsi kylmästä, pelkäsi, oli varmasti väsynyt ja ikävissään, välillä kyllästynyt ja nälkäinen. Joutui näkemään ja kokemaan asioita, joita me näemme ja koemme vain elokuvissa.

Varmasti ne vuodet rintamalla jättivät isään jälkensä, mutta ei niin, että hän olisi alkanut juomaan, herännyt yöllä huutaen painajaisiin tai ollut jatkuvasti hermot kireällä. Isä oli luonteeltaa sellainen vähän hiljainen, rehellinen ja tasainen mies, joka luki paljon ja seurasi tarkasti aikaansa. Luulen, että hänellä oli myös hyvä stressinsietokyky, sillä vaikka työmaalla olisi ollut mitä tahansa ongelmia, ei hän niitä kotiin tuonut mukanaan.

Tässä rasiassa ainoastaan yksi merkki kertoo siitä, että äitini perhe joutui jättämään kotinsa Kannaksen Karjalassa ja lähtemään evakkoon. Äiti itse toimi ensin lottana ja aloitti sitten opiskelun diagonissaksi, ja häntä kierrätettiin harjoittelemassa eri sairaaloissa ja osastoilla sodan aikana. Hän nukutti potilaita eetterillä, vetäisi olkapäät paikoilleen, luovutti verta, koska siitä oli huutava pula... Äiti oli sellainen reipas ja neuvokas karjalaistyttö, joka meni ja teki eikä herroja pelännyt.

Ainokaisten kenkien pohjassa oli reikä, työpukuja oli se yksi ja ainoa ja illalla mahassa kurni nälkä. Nuori lotta oli välillä vankileirillä muonittamassa suomalaisia sotilaita. Ruokaa oli vähän ja se vähänkin surkeaa. Hän kertoi mm. venäläisestä vankista, joka oli aikaisemmin ollut trapetsitanssija sirkuksessa. Kysyin äidiltä pelkäsikö  hän vankeja. Ei kuulemma pelännyt. Yhteistä kieltä ei tietysti ollut, mutta pakostakin vangit oppivat muutaman sanan suomea ja lotta venäjää. Vangit suhtautuvat äitiin hyvin ja edelleen hän miettii mitä heille myöhemmin tapahtui.

Jäin miettimään sitä, että miten vanhempani henkisesti kestivät tuon kaiken. Uskonnon asemaa ei pidä vähätellä, ja minusta on hienoa, että kirkko on nykyisinkin osa itsenäisyyspäivän ohjelmaa. Vaikeina ja toivottomina hetkinä pyydettiin apua ylhäältä.

Olen täällä vähän haikein mielin seurannut juhlallisuuksia Suomessa. Itsenäisyys on hieno ja arvokas asia,  ja niin sitä on myös juhlittu. Tuntuu, että lähes kaikki suomalaiset, asuvatpa he missä tahansa, halusivat jollain tavalla juhlia 100 vuotiaista Suomea.

Minusta on hienoa, että suomalaiset arvostavat kotimaataan ja ovat kiitollisia niille, jotka ovat tehneet suuria uhrauksia, että meillä on tänään itsenäinen kotimaa. Sitä toista vaihtoehtoa on parempi olla edes ajattelematta.

Alkaa olla jo myöhä. Pistän suklaarasian kannen kiinni. Pääsin hetkeksi lähelle siloposkista isääni ja 17 vuotista äitiäni. Olen niin ylpeä vanhemmista ja kotimaastani!

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa teille kaikille!






maanantai 4. joulukuuta 2017

Netissä ei notkuta

Tästä viikosta on tulossa niin kiireinen, että netissä enkä blogissa ehdi pahemmin notkua. Olisi ihan omissa tekemissisäkin ja menoissa tarpeeksi, ja sitten meidän miehet ovat myös hyviä keksimään minulle "pientä" puuhaa. Olisin jo eilen päässyt hanslankariksi niiden talonkunnostusprojektiin, mutta kieltäydyin kunniasta. Edellisiltaiset itsenäisyypäiväjuhlat venyivät niin myöhään, että olin vielä iltapäivälläkin ihan sippi. 

No, tänä iltana lupauduin tyhjentämään keittön kaappeja ja käymään läpi astioita. Vuoden kestäneet talokaupat tulivat vihdoinkin päätökseen ja perjantai-iltana kello 18.00 asianajaja soitti, että avaimen voisi tulla nyt hakemaan. Täällä asuntokaupat vaativat aina asianajajan, joka saa "papereiden pyörittämistä, niiden panttaamisesta ja siitä, että ei koskaan vastaa soittopyyntöihin tai sähköposteihin" mukavan korvauksen. Sitten jos ollaan ostamassa kuolin- tai konkurssipesää, niin saa varautua vielä normaalia pidempään ja hermojakoettelevampaan prosessiin, joka kestää ja kestää ja kestää...Irlannissa on myös asuntokauppoihin liittyviä lakeja, jotka paperilla näyttävät oikein hyviltä, mutta eivät käytännössä toimi...

Kaikki talon vanhat romut tulivat kaupanpäällisinä ja voin kertoa, niitä riittää. Me emme ole muuttamassa mihinkään, vaan tästä tulee vanhemman pojan projekti, isän avustamana tietysti. Remppaa tehdään vähitellen ja rajallisella budjetilla. Ensimmäiseksi vanha keittiö pitää repiä irti, joten minäkin "pääsen" hommiin.

Paljon mielummin tekisin raksalla päivän hommia (siis niitä kevyempiä), kuin istuisin tylsässä toimistossa. Toimistotyö alkaa käydä vuosi vuodelta puuduttavammaksi, eikä se juurikaan anna mitään. Mielummin näen omien käsieni työn tuloksen. No, tänä iltana pääsen vielä lempipuuhaani, eli valitsemaan eteisen seinään sopivan maalin. Seinän alaosassa on paneli, jota ei revitä pois, eli se pitää ottaa huomioon, kuten myös se, että eteinen on todella pimeä.    
Tämä sama poika oli lauantaina Belfastissa pelaamassa maahockeytä ja sai mailasta naamaansa. Kävi eilen ensiavussa nenäänsä näyttämässä, joka saattaa olla murtunut. Huonosti englantia puhunut lääkäri oli sanonut, että mene maanantaina omalle lääkärillesi ja pyydä lähete röntgeniin. Tai niin hän ainakin luuli ymmärtäneensä. Tulevan viikonlopun peliä varten nenä kuulemma pitäisi jokatapauksessa paketoida, eli katsotaan mitä lääkäri tänään sanoo. 

Loppuviikosta on luvassa äitien nyyttäreitä ja työpaikan joulujuhlaa, joten näyttää siltä, että keskiviikkona en ehdi linnanjuhlia livenä katsoa.  Eli tämmöistä viikkoa olisi luvassa täällä. Onneksi joulusysteemit ovat jo hyvässä jamassa, joten niillä ei tarvitse stressata juuri nyt.

Mitäs teidän viikko pitää sisällään?





sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Suomea juhlimassa ja jouluinen koti

Hyvää ensimmäistä adventtia!

Me täällä olemme juhlineet Suomea ja suomalaisuutta, jo toisen kerran. Corkin suomalaisten juhlat olivat lauantaina. Juhlatila oli kauniisti koristeltu ja taustalla kimalteli kaunis joulukuusi. Minä sitten nautin näistä jouluisista hotelleista.

Kohotimme maljat Suomelle, kuuntelimme puheita ja nautimme kauniista musiikista. Ajatelkaa, meillä täällä Corkissa on peräti kaksi suomalaista amattiviulista! Lauluimme Maamme-laulun ja söimme herkullisen illallisen. Sitten oli ohjelmassa vielä yhteislaulua.

Oli myös mukava jutella vanhojen tuttujen kanssa, joita harvemmin näkee. Paikalla oli myös minulle uusia tuttavuuksia.  Meillä oli oikein hienot juhlat ja mukava ilta. Sain vielä suomalaisia vieraita Limerickistä ja he jäivät meille yöksi juhlien jälkeen. 

Ja kun vieraita oli tulossa, päätin kantaa joulukoristeen ullakolta ja koristella kuusen jo perjantaina. Nyt meillä on oikein jouluista! 
  
Ilta venyi taas pitkäksi, joten tänään aioin ottaa ihan vain iisisti ja käydä illalla kävelyllä. SItten vain nautin kynttilöistä ja koristeista. Nyt alkaa jo ihan jouluttaa!!!!










keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Dublinin Linnassa

En päässyt sunnuntaina katsomaan Kilkenny elokuvafestareille Linnan Tuntematonta, vaan päädyn kuin päädyinkin Dubliniin ja siellä linnaan. Siis Dublinin linnaan, johon olen ollut menossa jo monta kertaa. Sitä ei Dublinin katuja tallatessa  tajua, että keskustassa on myös suuri linna. Sieltä englantilaiset Irlantia aikoinaan hallitsivat ja pitivät uppiniskaista kansaa ruodussa. Linna on käytössä nykyisinkin ja esimerkiksi valtiovierailulla olevat kuninkaalliset ja presidentit nauttivat siellä juhlaillalisen.

Samaisessa linnassa muuten kuvattiin myös Aku Louhimihen ohjaama Rebellion - verellä ja sydämellä draamasaja, joka käsitteli Irlannin itsenäistymisen alkuvaihieta ja veristä pääsiäiskapinaa.

Me osallistuimme tunnin kestävälle kiertokävelylle, jota voin teillekkin suositella, jos englanti sujuu. Samalla tuli pikakertaus Irlannin historiasta, viikinkien ajoilta ihan tähän päivään asti. Minä tykästyin erityisesti saleihin, joissa presidentti ottaa vastaan valtioiden päämiehiä/naisia. Olivat todella kauniita ja joulukuuset vielä lisäsivät tunnelmaa.

Englannissa olen kieränyt useassakin linnassa ja siellä se kaikki kulta ja kimallus on jotenkin ylenpalttista. Irlantilainen versio on kaunista, mutta ei pursuile yli äyräiden.  Mielenkiintoinen kierros, jota voin Dublinissa lomaileville lämpimästi suositella.





torstai 23. marraskuuta 2017

Kiitollisuudesta

Irlannissa ei kiitospäivää vietetä, mutta koska täältä on sankoin joukoin muutettu länteen, nousee se ehkä enemmän esille kuin Suomessa. Irlantilaisilla tuppaa olemaan sukulaisia USAssa ja muutenkin sinnepäin yhteyksiä. Työpaikalla Thanksgiving on rauhallinen päivä, sillä kerrankin on "länsi" kiinni keskellä viikkoa. 

Mietin tuossa työmatkalla, että mistä minä olen juuri nyt kiitollinen? 

Ihan ensimmäiseksi tuli mieleen oma äiti ja tieto siitä, että hänellä on hyvä olla. Ei tarvitse koko ajan olla huolissaan, että mitähän siellä tänään tapahtuu. Sellainen pitkäaikainen stressi ja huoli kun syö ihmistä sisältä. Tuntee itsensä täysin neuvottomaksi, kun ei voi olla kahdessa paikassa yhtäaikaa.

Miehen työkuviot muuttuvat taas. Cork vaihtuu kohta Dubliniksi. Olisi voinut vaihtua myös Tukholmaksi, Cambridgeksi tai Sveitsiksi. Eli en valita. Olen kiitollinen siitä, että asiat loksahtelivat lopulta paikoilleen.

Eilen istuimme olohuoneessa ja pojat nauraa rätkättivät jollekkin typerälle asialle. Vaikka he välillä saavatkin hermoni kiristymään, en voisi kuvitella elämää ilman heitä. Olen kiitollinen, että minusta tuli äiti, sillä sekään ei ole aina itsestään selvää.

Yllätyin itsekkin, kun huomasin ensimmäistä kertaa vuosikausiin suunnittelevani tulevaisuutta. Mitä teemme miehen kanssa sitten, kun Juniorikin on jo opiskelemassa? Olisiko sittenkin mahdollista toteuttaa yksi suuri unelmani ja nähdä enemmän maailmaa? Miehen työpaikka, kun voi periaatteessa olla vaikka toisella puolella maapalloa. Pelkästään ajatus siitä, että pystyn katsomaan eteenpäin ja miettimään tekemisiäni muutaman vuoden kuluttua, teki minut iloiseksi ja kiitolliseksi. Möykky on siis siirtynyt taka-alalle, eikä pyöri jatkuvasti mielessäni! 


Mistä sinä olet kiitollinen juuri tänään?



maanantai 20. marraskuuta 2017

100 v Suomea juhlimassa Dublinissa


Dublinin suomalaiset järjestivät lauantaina oikein mukavat juhlat 100 vuotta täyttävän Suomen kunniaksi.Tyttöjen kanssa päätettiin jo hyvissä ajoin, että sinne mennään ja ollaan yötä. Päivällä oli Temple Barin alueella aiheeseen liittyviä luentoja ja keskusteluja. Satuimme paikalle, kun siellä esitelmöitiin Dublin ja Helsingin kaupunkisuunnittelusta. Jouduimme kuitenkin lähtemään aika pian takaisin hotellille, sillä herätys oli ollut aivan liian aikaisin, ja iltajuhlaa varten oli tarkoitus ottaa vielä kauneusunet. No, uni ei tullut, mutta saipa ainakin vähän aikaa levätä. 

Harvoin sitä käy juhlissa, joihin laittaudutaan oikein kunnolla. Mitäpä sitä ei isänmaansa eteen tekisi, joten sovituskopissa tuli vietettyä edellisenä lauantaina ihan tarpeeksi aikaa. Suurin hotellihuone muuttui kampaamo-meikkibaari-kynsihuoltolaksi, kun suomirouvat valmistuivat juhliin. Ja kuten kuvista näette, niin eikö ollakkin vaan upeita naisia, koko porukka?

Sitten korkkarit jalkoihin ja takseihin, ja kohti juhlapaikaa. Kaikki liput oli myyty, ja paikalla oli tietääkseni 170 henkilöä. Ohjelmassa oli lyhyitä puheita ja Suomen suurlähettiläs, Jaana Tecenberg, välitti terveiset Irlannin ystävältä ja Suomen ulkoministeriltä Timo Soinilta (!). 

Nostimme maljan 100-vuotialle ja lauloimme tietysti Maamme-laulun. Juhlijat edustivat montaa eri sukupolvea. Oli niitä jotka ovat asuneet täällä jo kymmeniä ja taas kymmeniä vuosia, ja niitä jotka olivat tänne tulleet vastikään joko au-paireiksi tai töihin. Sekä tietysti kaikea siltä väliltä. Irlannin ainut suomalaisjulkkis Dr. Evakin oli paikalla. 

Kun virallinen puoli oli ohi, oli musiikin aika. Ensin elävää musiikkia ja päivälllisen jälkeen DJ alkoi soittamaan suomalaista musiikkia, laidasta laitaan. Laulettiin ja tanssittiin yhteen asti aamulla ja hauskaa oli. Energisimmät lähtivät vielä Dublinin yöhön ja me uniset takaisin hotelliin. 

Jos joku juhlien järjestämisessä mukana olleista lukee tätä postausta, niin kiitos ja kummarrus teille. Suomi sai arvoisensa juhlan, ja me mukavan illan, jota muistellaan vielä pitkään.

Ja kun juhlinnan makuun on päässyt, jatketaan Suomen juhlimista vielä uudestaan kahden viikon kuluttua. Voisikohan sitä mennä sinne samalla puvulla, miettii täällä väsynyt hän?










perjantai 17. marraskuuta 2017

Vauvan varpaita lämmittämään

Meillä töissä syntyy työkavereiden perheisiin vauvoja monta vuodessa. Lähetän aina perheeseen työpaikan kukat, mutta nyt päätin kukkien lisäksi myös tehdä pienet lahjat ihan vain minulta. Nämä isät ja heidän vaimonsa kun ovat tulleet kovin tutuiksi vuosien varrella. 

Pienten sukkien neulominen on kyllä sellaista näpertämistä, mutta kun ensimmäinen tossu on valmis, sujuivat seuraavat jo nopeasti. Ohje löytyy täältä.

Sitten vielä tein pienet kortit ja ruusukkeen pakettiin kreppipaperista. Tossusta olen jo siirtynyt sukkiin ja menossa on toinen pari. Kantapään kavennukset eivät tahtoneet sujua, joten niitä purettiin monta kertaa. Nyt sekin jo sujuu nopeammin. Onneksi netistä löytyy hyviä ohjeita, joissa rautalangasta väännetään, miten kantapää kapenee! Tabletti on tiukasti vierssä, kun kieli keskellä suuta kaventelen kantapäitä.

Viikonloppuna en blogiin ehdi, mutta palataan asiaan ja siihen, miksi en ehdi, ensi viikolla. 

Mukavaa viikonloppua teille kaikille!








torstai 16. marraskuuta 2017

Hemmottelua ja sauna-asiaa

Mistähän se johtuu, että itsensä hemmotteleminen on välillä niin vaikeaa? Siis, vaikka ei ole edes mistään suurista summista kysymys. Onneksi aikaa on omiin juttuihin ihan tarpeeksi, eikä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa, vaikka häipyisikin vaikkapa kaupungille tuntikausiksi. Silloin kun omaa aikaa olisi kipeimmin tarvinnut, ei sitä juurikaan irronnut. Ehkä se selittää, miksi nyt nautin täysin rinnoin tästä elämänvaiheesta.

Kotoiluhemmottelu on lähestulkoon ilmaista, joten siitä en tunne koskaan huonoa omaatuntoa. En vaikka pyykkikori pursuilisi ja keittön lattia suorastaan huutaisi moppausta. Hemmottelen itseäni tekemällä käsitöitä ja lukemalla vaikkapa sisustuslehtiä. NetFlixiltä löytyy aina jotain katsottavaa, ja äänikirjojakin kuuntelen ahkerasti. Hemmotteluksi lasken myös takkatulen ja kynttilät. Unohtamatta perjantaikukkapuskaa, jonka ostan matkalla töistä kotiin. Se on sellainen kiitos itselle, että taas sait viikon pakettiin!

Materiaalihemmottelu on kohdallani aika satunnaista, mutta turha sitä on kieltää, että enkö jostakin uudesta hankinnasta nauttisi. Olipa se sitten lentokentältä ostettu hajuvesipullo tai vaatekappale, jota ilmankin tulisin ihan hyvin toimeen. Jos viimeinen penni olisi menossa ja postiluukusta pukkaisi karhukirjeitä, niin silloin tuosta hajuvesipullosta pitäisikin kantaa huonoa omaatuntoa. Muussa tapauksessa ei. Siitä nimittäin riittää iloa ja tuoksua pitkäksi aikaa ja onhan sitä ihan mukava katsoakkin.

Teen aina päätöksiä, että alan käymään kerran kuukaudessa kauneushoitolassa. Eipä tule sitäkään tehtyä, vaikka niitä on täällä joka kadunkulmassa. Kampaajalla käynti on minulle hemmottelua, sillä siellä on kaikki uudet naistenlehdet. Tämä nykyinen kampaajani on oikein mukava, eikä höpötä taukoamatta. Edellinen oli aivan liian utelias ja puhelias, vaikkakin hyvä työssään. 

Taitaa olla ikään liittyvä oivallus, että koko ajan ei tarvitse olla menossa tai sosiaalinen. Hyvä perjantai-ilta on naapurin kanssa juttelua teekuppi kourassa. Olen asunut liian kauan Suomesta pois, että kaipaisin enää saunaa. Jos meillä kuitenkin sellainen luksus olisi, niin kävisin lauantai-iltana saunassa, pistäisi takaan tulen ja lötköttelisin sohvalla. Eihän sitä nyt sauna jälkeen halua lähteä yhtään mihinkään!Sauna luultavasti tekisi minusta lopullisesti kotihiiren, eli ehkä näin on parempi.

Uimahallien yhteydessä täällä on usein sauna, mutta ne ovat sellaisia ylikuumia, kuivia koppeja, josta on saatettu ottaa vesikiulu pois. Koska vesi ja sähkö eivät sovi yhteen... Näin minulle on asia selitetty! Itse hoidan tämän asian, silloin harvoin kun saunassa käyn niin, että vien vesipullon mukanani ja heitän siitä vettä kiukaalle.

Joillakin suomalaisilla on täällä saunat, mutta itse en ole sitä koskaan halunnut. Mies kyllä kerran sanoi, että jos joskus vielä muutetaan niin rakennetaan uuteen kotiin sitten myös sauna. Muutamme varmasti joskus hamassa tulevaisuudessa, mutta saunaa tuskin rakennamme.

Kertokaapas te, miten hemmottelette itseänne?

Tämä ihana kukkakauppa ei valitettavasti ole työmatkani varrella. Perjantaikukkapuska löytyy ihan vain ruokakaupasta.






maanantai 13. marraskuuta 2017

Energiaa merestä

Blogissa on ollut hiljaista. Vai pitäisikö sanoa blogeissa? Englanninkielisestä blogimaailmasta en tahdo saada otetta ollenkaan. Piirit ovat suuret, ja sekaan on lähestulkoon mahdotonta kiilautua. En jaksa sellaista itsensä tuputtamista ja lukijoiden kalastamista. Pitäisi olla esillä ja pyöriä toisten blogeissa vain ja ainoastan siksi, että saisi näkyvyyttä. No thanks. Luulenpa, että pistän pillit pussiin siltä osin tässä lähiaikona. Toinen vaihtoehto olisi pitää blogi ja vaihtaa kieltä. Olisiko hyggeblogille tilaa suomeksi? Mitä mieltä olette?

Edelliseen postaukseen tuli todella paljon kommentteja. Kiitos niistä teille. Asia on ajankohtainen niin monessa perheessä, enkä todellakaan ole ainut joka näiden asioiden kanssa on joutunut painimaan. Nyt on kaikki kuitenkin hyvin, ja minulla yksi suuri huoli vähemmän. Eletään päivä kerraallaan ja ollaan kiitollisia juuri nyt, tästä hetkestä. Tulevaisuutta en ala nyt murehtimaan.

Olin viime viikon jotenkin täysin voimaton, mutta nyt tuntuu, että energiaa on taas enemmän. Viikko tuo mukanaan paljon mukavia asioita, ja toivon mukaan muutama muukin umpisolmu viikon aikana aukeaa. Minunhan elämässä ei koskaan mene niin, että on vain yksi iso ja kuluttava ongelma. Ei, niitä on aina kerralla monta, erikokoista ja näköistä. Sitten vähitellen ne solmut aina aukeavat ja yhtäkkiä huomaakin, että kaikki onkin taas kunnossa. Niin se pelaa, kuten pojista vanhempi pienenä sanoi suomeksi!

Viikonloppuna potkaisin itseni lenkille ja vieläpä kahdesti. Onneksi eilen oli pipo ja hanskat mukana, sillä mereltä tuuli kylmästi. Nautin suunnattomasti siitä, että nykyisin voimme miehen kanssa käydä rauhassa kahdestaan kävelyllä. Eilenkin jatkoimme vielä mukavaan pubiin lounalle. Eikä ollut kiire mihinkään.

Illalla neuloin kahdelle vauvalle tossuja. Esittelen ne täälläkin, kunhan saan toisen parin valmiiksi. Niin, ja älkää pelätkö, en ole raskaana!!!


Ja sitten lounaaksi kasvissosekeittoa ja tuoretta soodaleipää...


tiistai 7. marraskuuta 2017

Suomi 100 kiittää, vai kiittääkö?

Joskus on elämässä aikoja, jolloin ei voi päästää tunteitaan pintaan. On vaan oltava tehokas ja toimittava. Viime viikko oli sellainen. Lensin lyhyellä varoitusajalla Suomeen, koska minua siellä tarvittiin. Ei ollut aikaa miettiä, että kävisikö tämä viikko vai joku toinen. Äidin pallottelu kodin ja sairaaloiden välillä oli jatkunut liian pitkään. Oli tullut se aika, jolloin koti ei ollutkaan enää se paras ja turvallisin paikka. 

Milloinkahan Suomessa herätään siihen, että kaikki vanhukset eivät pärjää yksin kotona? Voisin kirjoittaa kaikista käänteistä vaikka kirjan, eikä se olisi mitään mukavaa luettavaa. Ulkomailla asuminen on viime kuukausien aikana ollut erittäin raskasta. Ystävien, naapureiden ja sukulaisten avulla ollaan selvitty tähän asti. Olen heille kaikesta avusta ja huolenpidosta todella kiitollinen. Sitten tuli raja vastaan, eikä yksin asuminen enää sujunut. Sain viestin serkultani ja lähdin heti Suomeen. Onneksi. 

Löytyi kuin löytyikin äidille kodinomainen ja viihtyisä huoneisto palvelutalosta. On paljon tilaa ja omat huonekalut. On mukava ja auttavainen henkilökunta ja tuttuja asukkaita. Ei ollut helppoa lähteä takaisin Irlantiin tälläkään kertaa. Lähdin kuitenkin hyvillä mielin, sillä pitkästä aikaan tiesin, että äidillä on hyvä olla ja hänestä pidetään huolta. 

Parin viikon kuluttua,94-vuotissyntymäpäivänsä aamuna, hänen tietää, että täältä häntä ei heitetä mihinkään. Paras mahdollinen syntymäpäivälähja paljon elämää nähneelle, entiselle lotalle.

Itsenäistä 100-vuotista Suomea on juhlittu koko vuosi. Puheissa ja artikkeleissa valtiovalta kiittää ja kumartaa, niitä harvoja veteraaneja ja lottia, jotka ovat vielä elossa. Jos Suomi on heille niin kiitollinen, niin eiköhän sen voisi näyttää toisella tavalla. Nimittäin niin, että heistä viimeisinä vuosina pidettäisiin huolta. Kunniakirjat ja kauniit sanat eivät auta sillä hetkellä, kun puolikuntoista vanhusta viedään taas kerran, aivan liian aikaisin, sairaalasta kotiin. Veteraaneja on jäljellä vain kourallinen, muutaman vuoden kuluttua ei enää yhtään. Nyt pitäisi toimia ja nopeasti, sillä ihan pian on liian myöhäistä, vai sitäkö tässä odotetaan?

Ja viimeisen kappaleen takana olen minä, tytär, eikä äitini.




lauantai 28. lokakuuta 2017

Jazzing in Cork

Olen viimeiset kaksi kuukautta viettänyt hiljaiseloa. Käynyt vain töissä ja joogassa. Olohuoneen sohva on riitänyt viikonloppuisin viihdykkeeksi. Ei vaan ole huvittanut lähteä mihinkään. Sitä kun on ollut kaikenlaista muuta mielessä, joten koti on riittänyt. No, tänä viikonloppuna Corkissa on soinut jatsi. Jokavuotiset festarit ovat minusta tämän kaupungin paras tapahtuma, joten minunkin oli aika lähteä ihmisten ilmoille.

Eilen lähdimme ystäväpariskunnan kanssa kaupungille, ilman sen tarkempia suunnitelmia. Ilma on ollut viime päivinä uskomattoman leuto, joten väkeä oli kaupungilla runsaasti. Teki hyvää lähteä vähän tuulettumaan ja näkemään pitästä aikaan hyvää ystävää. Pubit olivat tupaten täysiä, mutta sopu antaa sijaa ja onnistuimme pääsemään jopa istumaan. Kylläkin sillä seurauksella, että kuulimme musiikkia, mutta emme nähneet esiintyjiä.

Ja kun vauhtiin päästiin, niin tänään lähdettiin miehen kanssa iltapäivällä taas kaupungille. Siellä olisi voinut olla vaikka kuinka kauan ja hyvän tunnelman voi oikein aistia. Näin jo toisen kerran tosi hauskan hollantilaisen May Day Jazzbändin, joka esiintyi ulkolavalla. Kerrankin on festareiden aikana ollut upea ilma ja ihmiset siten huipputuulella. Käytiin sitten vielä syömässä pitsat ja tultiin kotiin. Tänä iltana vanhat lepäävät kotona!!!

Huomenna olisi tarkoitus vielä lähteä kuuntelemaan toista hollantilaisbändiä. Eli ihan on mennyt jatsiksi koko viikonloppu. Ja mikä parasta maanantaina on yleinen vapaapäivä! 

Tässä teillekkin jatsia laulantain piristykseksi. Eihän tästä voi olla tulematta hyvälle tuulelle!

















maanantai 23. lokakuuta 2017

On tyyni nyt

Brian ei ollutkaan mitään edeltäjäänsä verrattuna. Myrskyt on nyt toivottavasti selätetty ja elämä saa palata normaaliin päiväjärjestykseen. Ensi viikolla täällä on syysloma ja tulevana maanantaina yleinen vapaapäivä. Pitkä viikonloppu siis tiedossa...yes!

Ajelimme viikonloppuna tuolla maaseudulla. Nämä irlantilaiset tienviitat ovat välillä vaikeasti luettavia. Meidän piti pysähtyä ja minä juoksin tarkastamaan, että olimme matkalla oikeaan suuntaan. Oltiinhan me ja perille päästiin, vaikka tie oli kapea ja mutkainen.

Nyt täytyy mennä ja pistää pyykkikone pyörimään!








perjantai 20. lokakuuta 2017

What a viikko!

Kun yhdestä myrskystä täällä yritetään selvitä, niin eikös jo uutta pukkaa. Brian tekee tuloaan, mutta ei ole yhtä ärhäkkä kuin edeltäjänsä. Täällä on edelleen talouksia ilman vettä tai sähköä tai molempia. Voin vain kuvitella, että hermot alkavat kiristyä, jos on maanantaista asti istunut kynttilän valossa, ilman vettä.

Meillä oli onnea, sillä vesi juoksi ja sähköt toimivat koko ajan. Sitä on niin tottunut näihin mukavuuksiin, että parin tunnin sähkökatko sekoittaa elämän täysin. Niin monessa maassa sähkökatkokset ovat jokapäiväinen riesa ja niiden kanssa on vaan opittava elämään.

Koska sääennuste ei ulkoilukelejä lupaile, ajattelin tehdä huomenna halloween koristeita. Katsotaan, tuleeko niistä esittelykelpoisia.

Mukavaa perjantaita kaikille!





maanantai 16. lokakuuta 2017

Komean Ginon pastakastike

En sitten mennytkään tänään töihin, vaan jäin kotiin, koska sellaista vaihtoehtoa tarjottiin. Ulkona on aivan järkyttävä myrsky ja luulen, että se tästä vielä pahenee. Ei tee mieli ulos, ei. Lähes koko maa on tänään kiinni, joten onneksi tuli viikonloppuna tehtyä kunnon ruokaostokset. Emme siis joudu kärsimään nälkää.

Kun nyt kerrankin olin maanantaina kotona lounasaikaan, ajattelin tehdä Komean Ginon Pastakastiketta lounaaksi. Gino D'Acampo on varsinainen julkkiskokki naapurisaarella ja puhuu englantia niin italialaisittain että...Eikä napolilaisen ulkonäössäkään ole mitään vikaa. 

Gino muuten laittoi tähän kastikkeeseen myös pekoonia, mutta minusta se maistuu paremmalta ilman. 


Tässä ostoslista kolmelle:

Yksi kesäkurpitsa
Yksi munakoiso
Yksi punainen sipuli
Oliiviöljyä
Vihreää pestokastiketta
Purkki tomattimurskaa
Parmesaanijuustoa
Yksi mozzarellajuustopala
Basilikaa (jos on)


Pilko kesäkurpitsa ja munakoiso pieniksi paloiksi. Ohjelmassa Gino leikkasi pois munakoison keskustan, koska se ei kuulemma maistu hyvälle ja täytyy sanoa, että hän oli oikeassa. Pilko myös yksi punainen sipuli. Kuumenna ruokalusikalinen oliviöljyä paistinpannulla ja lisää vihannekset pannulle. Kun ne ovat pehmeät, sekoita sekaan kaksi ruokalusikallista vihreää pestokastiketta ja mausta suolalla ja pippurilla. Listää sitten vielä tölkillinen tomaattimurskaa ja sekoita hyvin. Anna kypsyä vielä jonkin aikaa. Paloittele  mozzarellajuusto, sekoita se kastikkeeseen ja anna sulaa. Minä söin tätä tänään spagetin kanssa. Raastoin vielä päälle, reilulla kädellä, parmesaanijuustoa ja koristeeksi laiton basilikan lehtiä. 







Laitan tähän vielä Ginon ohjeenkin, jos jotakuta kiinnostaa ja tietysti myös kuvan!

Gino's aubergine, courgette and pancetta with bucatini


Serves: 6
Ingredients
100ml olive oil
1 large courgette, cut into 1cm cubes
1 large aubergine, cut into 1cm cubes
150g diced pancetta
2 medium red onions, peeled and finely sliced
2 x 400g tins of cherry tomatoes
2 tbsp freh or shop-bought basil pesto
500g dried bucatini
2 x 125g balls of mozzarella, drained
Salt and freshly ground black pepper
Method
  1. Heat the oil in a large deep pan. Once hot, add the courgette and aubergine cubes, season and then cook until the vegetables are softened and golden brown, this will take about 8 minutes.
  2. After this time, stir in the pancetta and red onions and cook for a further 8 minutes.
  3. Add the pesto and tinned tomatoes and continue cooking for about 10 \- 15 minutes. Season to taste.
  4. Meanwhile, bring a large pan of water to the boil. Add salt, and then cook the pasta until al dente. Using tongs, lift out the cooked pasta and add to the sauce, then mix to thoroughly coat
  5. Tear up the mozzarella and add to the pasta and vegetables, then gently stir to melt the cheese.

Tässä teille sitten vielä jälkiruokaa....





sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Tyyntä myrskyn edellä

Ulkona on uskomattoman tyyntä. Liian tyyntä, joten parempi alkaa varautua meitä lähestyvään Opheliaan. Kävin jo siirtämässä  kukkalaatikot ikkunalaudoilta maahan. Taidan tuoda ne sisälle, että eivät lähde myrskyn matkaan. Pitää vielä täyttää muutama saavi vedellä, ihan vain varalta, jos vedet sattuvat menemään poikki. 

Kynttilöitä on, joten niistä ei tule ihan heti pulaa. Kaupoissa oli normaalia enemmän ihmisiä. Taisivat hamstrata ruokaa varastoon. Pari tuntia sitten tuli tekstiviesti koululta ja siinä sanottiin, että koulu on huomenna kiinni. Olisivat vielä odottanneet vähän aikaa, sillä saattaahan se myrsky vielä laantua matkalla. Onneksi kenenkään ei tarvitse enää tänä iltana lähteä mihinkään. Nyt sitten vaan odotellaan, mitä tuleman pitää.

Tämä viikonloppu on mennyt aikalailla kotona haahuillessa. Tuolla odottaa kasa vaatteita, joten taidan käydä ne lajittelemassa. Ja huomenna taas  mukamas pirteänä töihin...






torstai 12. lokakuuta 2017

Kynttiöiden taikaa

Koska asioista pitäisi aina pystyä näkemään myös ne hyvät puolet, ajattelin kirjoittaa muutaman rivin syksyn pienestä eiku suuresta ilosta eli kynttilöistä. Me suomalaiset (ja muutkin pohjoismaalaiset) olemme varsinaista kynttiläkansaa. Kun syksy saapuu sitä alkaa automaattisesti koluta laatikoita ja komerioita, ja tehdä inventaariota kynttilävarastoista. Minä tein jo täsmäiskun Ikeaan ja toin sieltä kasan lasipurkeissa olevia kynttilöitä. Sitten on tiedossa jo perinteeksi muodostunut hamstrausretki Lidleen, kun joulukynttilät sinne tulevat myyntiin. 

On meillä myös patterikäyttöisiä kynttilöitä, vaikka eiväthän ne oikeita voita. Ovat vaan niin turvallinen ja kestävä vaihtoehto. Täytyy niitäkin hankkia vielä lisää ja laittaa ulos pari lyhtyä. Eipä sitten tarvitse siellä vaihdella uusia kynttilöitä joka ilta.

Onhan se ennen ollut aikamoista kynttilöiden ja tulen vahtimista, kun sähköjä ei ollut. Asiat romantisoituvat vuosikymmeninen kuluessa. Takkatuli tietysti lämmittää edelleen, mutta on ennen kaikkea tunnelmallista. Jos halkoja ei viitsi kantaa sisälle, ei se tarkoita palelemista. Puhumattakaan metsätöistä ja halkojen hakkaamisesta. Kynttilät ovat sellaista arjen luksusta. Onneksi niiden valossa ei tarvitse enää yrittää lukea tai parsia villasukkia.  

Sisustuslehdistä olen bonganut monia trendikkäitä ja kalliita kynttilöitä. Siis sellaisia merkkijuttuja, joita tuskin raaskisi edes polttaa. Jos lasipurkissa oleva valkoinen tyylikkyys maksaa €50.00 ja Ikean kynttilä pari euroa, niin kumpaa poltat? Siksi en koskaan edes lahjaksi kalliita kynttilöitä, jotka jäävät polttamatta sen takia, että ovat liian "hienoja".

Kyllä täällä brittensaarillakin kynttilöitä poltetaan, mutta ei yhtä paljon kuin Suomessa. Meillä käyvät paikalliset vieraat jaksavat aina ihastelevat kynttilöitä, joita olen ripotellut vähän sinne sun tänne. Itse en niiden "ihmeellisyyttä" edes aina huomaa, koska ne ovat meillä ihan normijuttuja. Tekeehän se tietysti huoneeseen  rauhoittavan ja kutsuvan lisän, kun ikkunalaudoilla ja takanpäällä on kynttiläasetelmia.

Joogastudiollakin on sellainen, lähes metrin korkuinen lyhty, jonka sisälle mahtuu monta paksua kirkkokynttilää.  Lieneekö sattuma, että parkeeraan mattoni aina ilalla sen lyhdyn viereen?

Syksy on kieltämättä jotenkin masentavaa aikaa. Minusta viime viikot ovat imeneet kaikki ylimääräisen energian mukanaan. Edelleen meillä sairastellaan ja sitten lisäksi on elämässä kaikenlasta muutakin jäynää juuri nyt. Eikä sairaalan vuositarkastuskaan yhtään piristä. Tämä on se tarkastus, jossa tupa (siis rintaklinikka) on täynä naisia, joista tietty prosentti tulee saamaan, siellä viettämänsä parituntisen aikana, huonoja uutisia. Siellä ei tee mieli jutella kenenkään kanssa. Sitä haluaa vaan ulos ja pian. En ikään unohda sitä hetkeä, kun sairaanhoitaja ja lääkäri tulivat totisina pieneen vastaanottohuoneeseen ja kertoivat ne huonot uutiset. Tänään on siis ihan vaan rutiinitarkastus, mutta aina se kuitenkin jännittää.

Niin, että jos niin pienellä asialla kuin kynttilöiden valolla voi iltojansa ja elämäänsä syksyn pimeässä piristää, kannattaa niitä hamstrata seuraavalla kauppareissulla laatikot ja komerot täyteen. 
Joko teillä on syyskynttilät asemissa?


Sytytän sinulle kynttilän
keskelle hämäryyttä,
sytytän kynttilän loistamaan
iloa, ystävyyttä.

Sytytän sinulle kynttilän,

hauras on lempeä valo,
kuitenkin loisteessa liekin sen
väreilee koko talo.

Sytytän sinulle kynttilän,
näetkö viestini hennon?
Kuuletko lauluni saapuvan,
siivillä tähdenlennon?

- Anna-Mari Kaskinen