keskiviikko 9. elokuuta 2017

Ne ranskalaiset...

25 vuotta sitten katsoin autolautan kannelta, kun Ranska ja Calais jäivät taakse. Päätin silloin mielessäni, että ikäpäivänä en tuon maan kamaralle enää astu. Niin täynä oli Ranskaa ja ennen kaikkia ranskalaisia. Pitäköön maansa ja kielensä. No, olihan se Pariisi upea ja kaunis kaupunki, mutta kun siellä oli niitä tylyjä ja epäystävällisiä pariisilaisia. Sillä hetkellä Lontoo tuntui lähinnä paratiisiltä ja englantilaiset maailman ystävällisimmältä kansalta. Mieheni työkomennus Ranskassa oli päättynyt ja muuttokuorma lähti kohti Lontoota.

Vasta kymmenisen vuotta myöhemmin käväisin jälleen Ranskan maaperällä, matkustaessamme tunnelin ali Ranskan kautta Hollantiin. Ja vähän myöhemmin menin viikonloppumatkalle ihan Pariisiin asti. Sitten tuli taas pitkä tauko, kunnes tänä kesänä astuin jälleen Ranskanmaalle. Paljon aikaa kulunut ja vettä Seinessä virrannut.

Kun ensimmäinen pariisilainen minulle, pari viikkoa sitten, nakkeli niskojaan, olin purskahtaa nauruun. Eipä ole näissä niskojen nakkeluissa ja englannin osaamisessa asiat 20 vuodessa muuttuneet! Jos joku oli muuttunut, niin se olin minä. Luulen nimittäin ymmärtäväni nykyisin vähän paremmin ranskalaisia. Pariisi ja pariisilaiset ovat ihan oma lukunsa ja heitä ei pidä sekoittaa muihin ranskalaisiin, näin minulle on moneen kertaan sanottu.

Olen viime vuosina toiminut vähän niin kuin varaäitinä (heidän käyttämä terminsä, ei minun) lukuisille ranskalaisille opiskelijoille, jotka ovat olleet työharjottelussa työpaikallani. Nämä Lyonin alueelta kotosin olevat nuoret olleet kyllä todella fiksuja ja miellyttäviä tuttavuuksia. Ja, ai niin hyvätapaisia. Ranska on avautunut minulle aivan uudella tavalla.

Kerron täällä jo 15 vuotta asuneelle ranskalaiselle työkaverilleni, että olen lähdössä käymään hänen isiensä mailla. Päättivät sitten yhden opiskelijan kanssa, että minulle pitää opettaa, miten aito ranskalainen nakkelee kyllästyneen näköisenä niskojaan ja päästää suustaan sellaisen halveksivan pahauksen. Siinä vastapuolelle ei jää epäselväksi, kuinka toivottoman tyhmä tai väärässä hän on.   Että joku edes viitsii vaivata tai vastata noin idioottimaisesti... Harjoitus tekee mestarin, ja nyt minäkin osaan niskojen nakkelemisen jalon taidon.

Pariisilaisten asennevika on myös analysoitu. Suuri ongelma on tietysti vastapuolen, joko täysin puuttuva tai pahasti puuteellinen ranskan kieli. Kun pitkän työpäivän jälkeen aito pariisilainen kiitää kuumalla kadulla ihmisvilinässä, kohti tunkkaista metroasemaa, ei sitä jaksa alkaa turisteille neuvomaan, että missä se Eiffelin torni tai riemukaari sijaitsevat! Varsinkin jos näitä kysyjiä riittä jokapäivälle ja jokaiselle työmatkalle.

Ranska on suuri maa ja aikoinaan oli siirtomaineen vieläkin suurempi. Siellä on rannat ja alpit, suurkaupungit ja uinuvat kylät. Ei tarvitse lähteä edes aurinkoa tai lunta muualle etsimään. On varaa olla vähän omahyväinen, kun omassa maassa on kaikki! Miksi siis nähdä vaivaa kielten opiskelulla, kun ei tarvitse matkustaa muualle.

Meidän suurin ongelma oli yli 20 vuotta se, että meitä luultiin aina englantilaisiksi. Sitten mieheni oli vielä rakentamassa Pariisin kupeeseen Disneylandia, Yleistetään nyt taas, että ranskalaiset eivät kauheasti tykkää englantilaisista eivätkä amerikkalaisista. Mikki Hiirtä eikä Aku Ankkaa  Ranskaan haluttu.  Aloita siinä siinä sitten keskustelu, että anteeksi nyt kun teitä häiritsen (englanniksi), ja yritä nopeasti tehdä selväksi, että olen suomalainen ja tuo mieheni on ihan ehta irlantilainen.... Ja sitten vasta asiaan.

Yritin minä ranskaakin opiskella, mutta en siinä kauhean pitkälle päässyt. Se onkin sitten jo ihan oman postauksen arvoinen kokemus, sillä opetaja (joka myöhemmin sai kuulemma hermoromahduksen) huusi toiselle ruotsalaiselle opiskelijalle ja minulle, että siinä te kaksi toivotonta tapausta istutte vierekkäin. Ääntämisenne on aivan kamalaa, eikä se tule koskaan paranemaan. Kuuntelimme tätä purkausta suut auki ja myöhemmin tulimme siihen tulokseen, että ehkä open mies oli lähtenyt jonkun blondin matkaan... Meistä tuli sijaiskärsijöitä, vaikka ei se ääntäminen varmasti täydellistä ollutkaan!!!

Sellainenkin muisto tuli mieleen, että kun vihdoin muutimme takaisin Lontooseen ja olin ensimmäisiä kertoja Oxford Streetin metroasemalla, ranskalainen pariskunta lähestyi minua karttansa kanssa ja kysyi, että voisinko auttaa. Silloin päätin, että nyt on hetkeni koittanut. Oli tullut tilaisuuteni maksaa potut pottuina. Nakkelin niskojani ja vastasin tylysti, että en puhu ranksaa. Ai, että se silloin tuntui hyvältä...

Onneksi, vähän kun vanhigossa, olen joutunut antamaan Ranskalle tai se minulle, uuden tilaisuuden.
Pitkä viikonloppu sytytti halun tutustua maahan paremmin. Ranskaa tuskin alan enää opettelemaan, mutta en yhtään ihmettelisi, jos jo ensi vuonna palaisimme sinne lomalle. Juniori se onkin kunnostautunut ja lähtee sunnuntaina jo kolmannen kerran tänä vuonna Ranskaan. Täältä Corkista muuten lento Pariisiin kestää vain 1 h 20 min.





18 kommenttia:

  1. Vähän samat fiilikset. Koskee myös CDG:n kenttää (todella likainen kenttä, en edes haluaisi kävellä siellä, saati käydä vessassa). Olin myöhästyä jatkolennolta henkilökunnan jatkuvien poskisuudelmien takia.
    Minkähän takia myös Québecin ranskankieliset ovat samanlaisia kuin pariisilaiset.
    Kertaann kylläkin ranskaa, ja se toinen vieras työkieleni.
    OP
    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kenttä ja jotenkin sekava. Onhan sekin syy myöhästymiselle, että en ehtinyt koneeseen, kun henkilökunta vaan pussaili!

      Poista
  2. Siitä taitaa olla sen 28 vuotta kun mies kävi Ranskassa nuorena miehenä interrailillä! Kertoi juurikin tuosta tylystä käytöksestä ja niskojen nakkelusta. Jotenkin kertoman mukaan jäi kuva, ettei sinne ehdon tahdoin halua mennä. Enkä oo muuten mennyt. Joku rautakasan näkeminen ja mainio patonki ei sen vertaa oo ollut vetovoimainen ajatuksena. Rankan kieli on mun korvassa vieläpä ikävän kuuloista, että en todellakaan ole sitä edes halunnut opetella, vaikka koulussa olisi voinut opiskella. No, kiva kun mielesi muuttui ja saata vielä toistekkin poiketa! :) Jotkut asiat tarvivat useamman mahdollisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, että joskus pitää antaa uusi tilaisuus. Mies sanoi, että mielummin menisi kyllä vaikkapa Espanjaa, kun siellä saa asiansa hoidettua helpommin ja ihmiset ovat ystävällisempiä.

      Poista
  3. Onnea antautumiselle, asenteen pehmenemiselle tai mitä se sitten lieneekin. Kun avoimin sydämin kulkee, saa lahjoista kauneimmat maan - koskee ranskalaisiakin - kun sydämen tylysti sulkee, ei tavoita ainuttakaan, laulettiin vanhassa iskelmässä. Periaatteet ovat hyviä, jos niistä voi joustaa. Hyvää päivä jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan olla tulossa vanhaksi, kun en enää ole yhtä jääräpäinen. Se tietysti teksisi Ranskassa matkustamisesta helpompaa, jos puhuisi edes auttavasti ranskaa.

      Poista
  4. kerran ollut Pariisissa, silloin oli niin vähän rahaa, Normandie oli kaunista, Monetin puutarha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pariisissa rahaa kyllä saa menenmään, mutta Bretagnessa oli paljon halvempaa.

      Poista
  5. Täällä (Pariisissa) on kahta lajia ihmisiä. Nuo niskojen nakkelijat joista kerroit ja sitten ne tavikset, jotka ovat ystävällisiä ja normaaleja muutenkin ;) Huonoina päivinä törmää valitettavasti vain ensimmäisiin... Mutta vakavasti, kun tässä matkan varrella olen muutamiin kansallisuuksiin tutustunut, eivät ranskalaiset pidä ykkössijaa lemppareissani. Joka maassa ja kansallisuuksissa on ne omat omituisuutensa (jotka saavat minut pyörittelemään silmiäni tai huokailemaan raskaasti) ja jotenkin on vaan koitettava pärjätä seassa. Olen ilmeisesti Hollannista jotain oppinut kun en näitten ranskujen kanssa jaksa enää hiuksiani repiä. Ainakaan jatkuvasti ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin muistaa seuraavalla kerralla, että SINÄ olet siellä. Joo, ei sitä voi toisen asennetta muuttaa, vaikka kyllä sellainen ylimielisyys ja niskojen nakkelu ärsyttää.

      Poista
  6. Voi kuinka hauskasti kerroit näistä Ranska kokemuksistasi. Ranskalaiset ihanat sohvasurffarimme ovat palauttaneet minun uskoni ranskalaisiin. Totaalinen isku vasten kasvoja oli 80-luvun alussa tehty Pariisi visiitti, missä nämä niskojen nakkelijat veivät uskon kielitaitooni. Onneksi mieli on muuttunut uusien hyvin kokemusten myötä. Nythän käymme yhtenään Champagnen alueella maistelemassa samppanjoita. Siellä ovat hyvällä tuulella, liekö syy tuon kuplajuoman...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minullekkin on käynyt. Onneksi vastaan on tullut myös niitä mukavia ja ystävällisiä ranskalaisia. Se, että Champagnen alueella on hyvän tuulista väkeä, johtuu varmasti kalliista kuplajuomasta!

      Poista
  7. Ekalla kertaa Ranskassa oli mullakin huonoja kokemuksia, eivät halunneet puhua mitään muuta kieltä, mutta täytyy sanoa, että sen jälkeen kun vähän opettelimme miehen kanssa ranskaa, kun saatiin sattumalta molemmat ilmaista opetusta työpaikalla, ollaan todettu, että kun me alamme yrittämään puhua ranskaa, he ovat ilmeisesti kamalan liikuttuneita ja puhuvat vapaaehtoisesti englantia tai jopa saksaa. Ymmärrettävistä syistä saksalaisetkaan eivät ole viellä kovassa kurssisssa. Ja musta olis hassua, jos mä alkaisin epäystävälliselle ranskalaiselle sanomaan, että mä en ole mikään saksalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin 90-luvun alussa kohtelu oli kyllä todella huonoa. Ranskalaiset olivat kovasti Euro-Disneytä vastaan ja kaikkea siihen liittyvää. Englantilaisten autojen ikkunoita jopa rikottiin ja rankaita puhkottiin. Kävin ranskan tunneilla ja yritin surkealla kielitaidollani, mutta aina oli seinä vastassa. Olin niin onnellinen, kun pääsin sieltä pois. Nyt on ihan eri tunnelmat, kun on vain käymässä, eikä tarvitse hoitaa mitään virallisempia asioita.

      Poista
  8. Hauskasti kerrottu:) Minä olen ollut vain kerran Ranskassa, 7-vuotiaana,jolloin isäni vei minut mukaansa liikematkalle. Muistan tiettyjä asioita, kuten katutaiteilijan,nuken jonka sain lelukaupasta, vieraita setiä puvuissaan, enkä paljon muuta;D Ja vietin myös CDG-lentokentällä pari kertaa aikaa odottamassa mannerten välisiä lentoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli varmasti hieno kokemus 7-vuotiaalle ja hyvin muistat matkan kohokohdat vieläkin!

      Poista
  9. Ranskassa kaikki sujuu paremmin, kunhan muistaa ne ranskalaisille jo pikkuvauvoina opetetut käytössäännöt ja salasanat: bonjour, merci ja s'il vous plait. Vaikkei muuta osaisikaan, mutta kun nuo muistaa, palvelu pelaa. Huomaan, että ne tuppaa monilta turisteilta unohtumaan ja palvelu on sen mukaista sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranskalaisia lapsia katsoin ravintoloissa ja ihmettelin kuinka hyvin he käyttäytyivät, vaikka kello olikin jo paljon. Oikeassa olet, että näitä salasanoja kannattaa viljellä, vaikka ei muuta osaisikaan. Niin se on täälläkin, että jos Please jää sanomatta saa heti epäkohtaliaan ja moukan leiman otsaansa. Täytyy seuraavaa matkaa varten opetella lisää salasanoja...

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!